EI MAINOKSIA - KIITOS!

Olen uhri - nimittäin mainosten uhri. En olisi aikaisemmin myöntänyt asian olevan niin, mutta minun on pakko tunnustaa olleeni väärässä. 

Aloitettuani muuttolaatikkoleikin ytimessä olevan karsimisprojektini, oli toinen lähestymistapa asiaan myös kotiin tulevien tavaravirtojen tyrehdyttäminen. Tästä syystä lakkasin käytännössä kokonaan lukemasta mainoksia viime maaliskuusta alkaen*. Näin ei syntyisi uusia mielitekoja, ja lisäksi aikaa säästyisi johonkin tärkeämpään. Tämä ihmiskoe on ainakin allekirjoittaneen koehenkilön kohdalla osoittanut, että minulla on jo lähes kaikkea. Yli puolen vuoden kokemukseen perustuen uskallan vetää tästä sen johtopäätöksen, että tällä hetkellä en tarvitse kaupoista juuri muuta kuin ruokaa. (*Meillä on vuosia ollut postiluukussa mainoskielto, mutta niitä tulee valtavat määrät silti nimellä.)

En ole aikaisemminkaan ollut mikään varsinainen shoppailija. Olen ostoksissani mielestäni arvostanut aina, ainakin aikuisiällä, laatua ennen määrää ja tarpeellisuutta ennen huvia. Jo vuosia jatkunut maailmantuska kaikenmaailman mammonan loppusijoituspaikasta on myös vaikuttanut ostokäyttäytymiseeni. Olen kuvitellut ostavani harvoin ja lähinnä tarpeeseen. Viimeisen puolen vuoden kokemuksella olen kuitenkin huomannut, kuinka paljon olen aikaisemmin viettänyt aikaa kaupoissa ja myös ostanut sieltä yhtä ja toista ei niin tarpeellista. Muutos näkyy jopa tilin saldossa myönteisesti.   

Kotitalouteemme tulevien tavaravirtojen hillitseminen on osoittautunut omalla kohdallani siis yllättävänkin helpoksi. En ole missään vaiheessa joutunut suunnittelemaan minkäänlaista ostolakkoa valitsemani linjan tueksi. Myös 30 päivän karenssilistoja* ei ole toistaiseksi tarvinnut käyttää ostohalujen hillitsemiseksi. Strategiaksi on yksinkertaisesti riittänyt mainosten heittäminen lukematta roskiin. Ei ole päässyt syntymään tarpeita. Samalla on loppunut myös turha kaupoissa luuhaminen ja näyteikkunaostokset. (*Tarpeelliselta tuntuvat ostokset kirjoitetaan listaksi, ja 30 päivän jälkeen katsotaan tuntuvatko ne vielä tarpeellisilta - minimalistibloggaajien neuvo.)

Myös todellisten ostotarpeiden tyydyttäminen on lykkääntynyt, koska mainosten kautta en saa enää tietoa siitä, milloin tarvitsemani tuote sattuisi olemaan sopivasti alennuksessa.  Vanhalla tuntuu pärjäävän siis edelleen tavalla tai toisella. Samalla olen puolivahingossa katkaissut siteeni siihen kohtaloon, joka ohjasi aina aikaisemmin ostamaan jonkun huippulöydön normaalihintaisena, kun alennusmyyntien paikalle houkuttelemana ei tyhjin käsinkään viitsinyt kotiin lähteä.

Toki edelleen tarvitsen jonkin verran uusiakin tavaroita. Haluan kuitenkin päättää mahdollisimman itsenäisesti mitä todella tarvitsen tai haluan - ja koska. Jos minulla ei ole asiaa kauppaan, en sinne yleensä myöskään mene - en aina edes seurassani olevan henkilön seuraksi. En sentään ole valitsemassani linjassa näin tiukka, vaan olen yksinkertaisesti huomannut etten oikeastaan viihdy kaupoissa: tulen lähes poikkeuksetta pahantuuliseksi ostosajan venähtäessä. 

Sen sijaan kaupungilla viihdyn edelleen erinomaisesti, jos kulutan aikaani kauppojen sijaan museoissa, kahviloissa tai ihan vain kadulla kuljeskellen. Ostospaikkojen välttely vapauttaa aikaa ja vähentää stressiä myös matkaillessa, kun ei tarvitse enää uhrata osaa reissusta tuliaisten metsästämiseen sen paremmin itselle kuin muille. Päiväni Tallinnassakin on nykyään aikaisempaa pitempi.

Länsimainen kulutuskulttuuri istuu kuitenkin tiukassa, minussakin. Kulutan edelleen mielelläni, mutta laitan rahani mieluummin sellaisiin asioihin, joita ei tarvitse kantaa kotiin. Niinpä erilaiset lasten- ja kulttuuritapahtumat ovat museoiden ohella tulleet tutummiksi sitten maaliskuun. Todella tärkeiden asioiden ja elämysten lisäksi nämä ovat minulle juuri niitä elämän olennaisuuksia, joista täälläkin on tullut kirjoiteltua (tosin valitettavan vähän - koetan parantaa tapani). 

Ja jotta poikkeus vahvistaisi säännön, niin postiluukusta tipahtanut EMMA:n mainoslehti tuli kyllä luettua. Mahtuisivatkohan Sulo Siveltimen matkaan myös äidit?

---

Loppuun vielä lyhyt keskustelunpätkä elävästä elämästä toissa viikolta:

- "Isi, mikä tämä on?"

- "Se on vaan mainos (Aarrekirja-lelukuvasto) ."

- "No sittenhän sen voi heittää suoraan roskiin."

Esikoiseni on selvästi oivaltanut elämästä jotain olennaista paljon aikaisemmin kuin äitinsä. Lapsissa on tulevaisuus.