Viidestoista muuttolaatikollinen täyttyi itse asiassa jo muutama päivä sitten, mutta en ole ehtinyt raportoida asiasta ennen kuin nyt. Check. Sinne päätyi ihan kohtuullinen rivi DVD-elokuvia, jälleen kerran pussillinen lastenvaatteita, tarpeeton roskakori ja vanhoja radiosta taltioituja konsertti-CD:tä. Suuren osan laatikosta täytti kuitenkin jälleen kerran roska. Tällä kertaa roskapussi täyttyi lähinnä lasten leikkeihin annetuista erilaisista tyhjistä pakkauksista ym. muusta sälästä. Leluja on tarpeeksi muutenkin, joten roskat joutivat roskikseen.
Ja edellisen kirjoituksen lopussa olleen arvauskilpailun vastaus on: Taloudestamme löytyi yhteensä 14 kpl teekkarilaulukirjoja (4 kpl säästettiin toistaiseksi - 2 kpl tekniikan punaisia, 1 kpl SIK:n, 1 kpl muu). Lähimmäksi arvauksellaan (13 kpl) osui Kati, joka oli myös ainoa arvaaja - Onneksi olkoon!
torstai 25. huhtikuuta 2013
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Kirjoja (muuttolaatikko #14)
Tämän laatikollisen kokoaminen oli vaikeampaa. Olin valmistautunut siihen henkisesti jo jonkin aikaa. Kirjat ovat esineitä, joiden merkitys on, ainakin minulle, hyvin moniulotteinen. Tietenkin tärkeää on kirjan sisältö itsessään (inspiroiva / kiinnostava / hyödyllinen / viihdyttävä / jne.), mutta lisäksi tunnearvo on vahvasti läsnä (lempiteos / lahjaksi saatu / muistot / jne.) - moneen kirjaan liittyy usempia näistä merkityksistä. Kirjahylly kirjoineen voi olla myös tärkeä osa sisustusta. Lisäksi yleensä ajatellaan, että kirjat kertovat paljon omistajastaan tai että kirjahyllyjen metrimäärä on ihmisen sivistyksen mitta.
On ollut aika, jolloin olen ajatellut, ettei kirjoja voi olla liikaa. Myöhemmin olen alkanut rajoittaa niidenkin hankkimista, mutta edelleen ajatellut, etten voisi luopua jo omistamistani. Viime aikoina on kuitenkin tuntunut siltä, että omistan niitäkin liikaa. Parin vuoden aikana olen luopunutkin muutamista kappaleista (lähinnä pokkareita), enkä ole niitä takaisin kaivannut. Ajatus kirjoista luopumisesta tuntuu olevan kuitenkin yllättävänkin rohkea. Keskusteltuani muutamaan otteeseen aiheesta erilaisissa yhteyksissä, on ajatus enimmäkseen tyrmätty vedoten edellä esitettyyn - ei kirjoista vain voi luopua.
Päätin kuitenkin jo aikoja sitten, ettei kirjahyllykään jäisi koskemattomaksi muuttolaatikkoleikissä. En uskaltanut lähteä lausumaan ääneen tavoitettani, mutta toiveissa kyllä kangasteli yksi kokonainen muuttolaatikollinen kirjoja. Niinpä olen kuluttanut sitkeästi enemmän tai vähemmän koko lauantain siihen, että olen täyttänyt laatikkoa. Mieheni Aku Ankka -kansioiden ansiosta tavoite ei ollut täysin toivoton, koska ne täyttivät ehkä neljäsosalaatikollisen. Lisäksi kellarissa jo pidemmän aikaa maatuneet pokkarit oli suhteellisen kivutonta heittää sekaan. Loput onkin sitten oikeastaan riivitty kokoon varsinaisesta kirjahyllystämme, sillä lasten kirjoja en tässä vaiheessa raskinut laittaa joukkoon kahta enempää. Lopulta sain kuin sainkin kasaan muuttolaatikollisen kirjoja - neljästoista on siis täynnä. Check.
Toinen ääneen lausumaton toive oli, että kaikki talouteemme toistaiseksi jäävät kirjat mahtuisivat nyt olohuoneen kirjahyllyyn (lukuun ottamatta lastenkirjoja). Tähän asti niitä on nimittäin säilötty moneen muuhunkin paikkaan varsinaisen kirjahyllyn tilanpuutteen vuoksi. Tähänkin pääsin melkein - vaikuttaa siltä, että ainoastaan matkaoppaat saavat vielä majailla toisaalla. Ja toivon, että nekin jossain vaiheessa joko mahtuvat kirjahyllyyn tai sitten päätyvät poistoon. Nyt kirjat on kuitenkin käsitelty tältä erää, ja seuraava muuttolaatikollinen täytetään jollain muulla.
Lopuksi arvauskilpailu, jossa ei jaeta minkäänlaisia palkintoja: Arvatkaa kuinka monta kappaletta teekkarilaulukirjoja kotoamme löytyi? (Vastaus paljastetaan vasta seuraavan kirjoituksen lopussa, niin säilyy vähän aikaa pieni jännitys.)
torstai 18. huhtikuuta 2013
Luopumisprosessin käytännönjärjestelyjä
Tämä teksti on roikkunut otsikon tasolla luonnoksena melkein blogin alusta asti. Aikani on vienyt niin tehokkaasti arkisten askareiden lisäksi tavaroiden karsiminen, että luopumisprosessin analysointi on jäänyt vähälle huomiolle. Se ei onneksi ole vauhtia hidastanut, mutta jospa pieni pohdinta antaisi kuitenkin vähän lisäpontta tässä vaiheessa projektia.
Kuten ensimmäisessä kirjoituksessani mainitisin, olen löytänyt mielenkiintoisia minimalistisia blogeja, joista muutamia seuraan melko säännöllisesti. Toiset ovat lähteneet minimalismin tielle melko radikaalein ottein, eli pakkaamalla kaiken pois ja jättämällä vain sen mitä välttämättä tarvitsevat. Oma prosessini on tällaiseen lähestymistapaan verrattuna käänteinen, eli vähennän muuttolaatikollinen kerrallaan tarpeettomia tavaroita.
"Laatikko kerrallaan"-konsepti sopii minulle paremmin monestakin syystä. Ensinnäkin minulla ei mitään paikkaa, jonne voisin viedä tavaramme laatikoihin pakattuna, ja josta voisin kuitenkin helposti noutaa ne tarpeelliseksi osoittautuvat tavarat takaisin käyttöömme. Toisekseen tällainen järjestely antaa minulle enemmän aikaa asioiden sulatteluun, mikä helpottaa luopumisprosessia varsinkin tunnetasolla melkoisesti. Ihan kiitettävää tahtia olen omasta mielestäni silti pitänyt yllä, kun ottaa huomioon minkä verran minulla on työssäkäyvänä kahden pikkulapsen äitinä aikaa käytettävissä tähän projektiin. Sitäpaitsi jo tällaisessa laatikko kerralaan järjestelyssä ongelmia syntyy siitä, että asunnossamme on koko ajan parin muuttolaatikollisen "odotuskaista" poistoon päätyviin, sillä varsinaisen luopumispäätöksen jälkeen fyysinen tavarasta eroon hankkiutuminen onkin sitten taas ihan oma prosessinsa - se käy suorastaan työstä, ja siitä minulla on tekeillä ihan oma kirjoitus.
Minulta puuttuu siis tarpeeksi aikaa ja tilaa, mutta en ole antanut sen olla esteenä. Muuttolaatikkoleikki on saanut minut valtaansa, ja oloni keventyy jokaisen tarpeettoman tavarakilon poistuessa kodistamme. Myös mieheni on ollut kiitettävästi apuna ja tukena tässä projektissa, jonka tavoite muuttolaatikollisissa mitattuna on toistaiseksi tuntematon.
Kuten ensimmäisessä kirjoituksessani mainitisin, olen löytänyt mielenkiintoisia minimalistisia blogeja, joista muutamia seuraan melko säännöllisesti. Toiset ovat lähteneet minimalismin tielle melko radikaalein ottein, eli pakkaamalla kaiken pois ja jättämällä vain sen mitä välttämättä tarvitsevat. Oma prosessini on tällaiseen lähestymistapaan verrattuna käänteinen, eli vähennän muuttolaatikollinen kerrallaan tarpeettomia tavaroita.
"Laatikko kerrallaan"-konsepti sopii minulle paremmin monestakin syystä. Ensinnäkin minulla ei mitään paikkaa, jonne voisin viedä tavaramme laatikoihin pakattuna, ja josta voisin kuitenkin helposti noutaa ne tarpeelliseksi osoittautuvat tavarat takaisin käyttöömme. Toisekseen tällainen järjestely antaa minulle enemmän aikaa asioiden sulatteluun, mikä helpottaa luopumisprosessia varsinkin tunnetasolla melkoisesti. Ihan kiitettävää tahtia olen omasta mielestäni silti pitänyt yllä, kun ottaa huomioon minkä verran minulla on työssäkäyvänä kahden pikkulapsen äitinä aikaa käytettävissä tähän projektiin. Sitäpaitsi jo tällaisessa laatikko kerralaan järjestelyssä ongelmia syntyy siitä, että asunnossamme on koko ajan parin muuttolaatikollisen "odotuskaista" poistoon päätyviin, sillä varsinaisen luopumispäätöksen jälkeen fyysinen tavarasta eroon hankkiutuminen onkin sitten taas ihan oma prosessinsa - se käy suorastaan työstä, ja siitä minulla on tekeillä ihan oma kirjoitus.
Minulta puuttuu siis tarpeeksi aikaa ja tilaa, mutta en ole antanut sen olla esteenä. Muuttolaatikkoleikki on saanut minut valtaansa, ja oloni keventyy jokaisen tarpeettoman tavarakilon poistuessa kodistamme. Myös mieheni on ollut kiitettävästi apuna ja tukena tässä projektissa, jonka tavoite muuttolaatikollisissa mitattuna on toistaiseksi tuntematon.
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Kylpyhuoneen kaapeista (muuttolaatikko #13)
Siivosin kylpyhuoneen sekä vessan kaapit ja laatikot - tämä on ollut suunnitelmissani varmaan ainakin vuoden. Roskiin menevää sälää (enimmäkseen kaikenlaisia pakkauksia) ja vanhentuneita lääkkeitä tuli yli puoli laatikollista. Siihen päälle vielä muutama sekalainen tavara, ja kolmastoista muuttolaatikollinen tuli täyteen. Check.
Lääkkeet toimitin apteekkiin, roskat joutavat tietenkin roskiin, ja sekalaiset tavarat jäävät odottamaan kirpputoria.
Lääkkeet toimitin apteekkiin, roskat joutavat tietenkin roskiin, ja sekalaiset tavarat jäävät odottamaan kirpputoria.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Elämän olennaisuuksia - Luonnontieteellinen museo
Olen keskittynyt viimeaikoina niin päättäväisesti tavaroista eroon pääsemiseen, että blogista uhkaa tulla pelkkä lista kaikista poistuvista kamppeista - tylsää. Niinpä voisin heittää kehiin pitkästä aikaa niitä ensimmäisessä kirjoituksessani lupaamiani elämän olennaisuuksia, jotka ovat jääneet blogiteksteissä karsimisen jalkoihin. Mutta onneksi todellisuus on tässä asiassa toisenlainen, ja perheen kanssa on tullut tehtyä paljonkin kivoja juttuja kevään mittaan. Eräs näistä elämyksistä on ollut vierailu Luonnontieteellissä museossa, jossa olemme käyneet itse asiassa peräti kahdesti tämän kevään aikana.
En ollut ennen tätä kevättä käynyt Luonnontieteellisessä museossa koskaan aiemmin, mutta olin kuullut kehuttavan sitä useammassakin yhteydessä. Ja täytyy sanoa, että vierailu lunasti lupaukset - nähtävää on paljon, ja näyttelyt on suunniteltu sellaisiksi, että ne puhuttelevat kaikenikäisiä kävijöitä. Lisäksi lapsia varten on ripoteltu ympäri museota leikkimielisiä ja samalla opettavaisia tehtäviä. Myös esillepanossa on käytetty lapsen mielenkiintoa kutkuttavia vetolaatikoita ja luukkuja. Toisin sanoen - katsomisen lisäksi useissa tapauksissa myös koskeminen on sallittua!
Kolmevuotiaan esikoisen suosikiksi tuntui valikoituvan työpaja, jossa sai piirtää (ihan niin kuin kotonakin, mutta museossa se on tietenkin paljon siistimpää). Reilun vuoden ikäisen kuopuksen taas valloitti puinen siltarakennelma, jota oli ihana juosta edestakaisin yhä uudellen ja uudelleen (koska juokseminen on aina siistiä, ja erityisesti silloin kun sillan alla lymyää krokotiili). Mieheni tykkäsi dinosauruksista, ja omiin suosikkeihini kuului huone, jossa pääsi fiilistelemään Afrikan yötä. Toisella kerralla mukana ollut äitini piti myös visiitistä tosi paljon. Ja tietenkin museosta löytyy myös kahvila ja museokauppa.
Omien kokemusteni pohjalta voin siis suositella vierailua Luonnontieteellisessä museossa kenelle tahansa elämän pienistä ja suurista ihmeistä kiinnostuneelle ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kokemus keventää kukkaroa vain vähän, ei raskauta kodin säilyskapasiteettia laisinkaan, ja mikä tärkeintä - tuottaa iloa ja elämyksiä, joita on mukava muistella vielä jälkeenpäinkin hymyssä suin.
En ollut ennen tätä kevättä käynyt Luonnontieteellisessä museossa koskaan aiemmin, mutta olin kuullut kehuttavan sitä useammassakin yhteydessä. Ja täytyy sanoa, että vierailu lunasti lupaukset - nähtävää on paljon, ja näyttelyt on suunniteltu sellaisiksi, että ne puhuttelevat kaikenikäisiä kävijöitä. Lisäksi lapsia varten on ripoteltu ympäri museota leikkimielisiä ja samalla opettavaisia tehtäviä. Myös esillepanossa on käytetty lapsen mielenkiintoa kutkuttavia vetolaatikoita ja luukkuja. Toisin sanoen - katsomisen lisäksi useissa tapauksissa myös koskeminen on sallittua!
Kolmevuotiaan esikoisen suosikiksi tuntui valikoituvan työpaja, jossa sai piirtää (ihan niin kuin kotonakin, mutta museossa se on tietenkin paljon siistimpää). Reilun vuoden ikäisen kuopuksen taas valloitti puinen siltarakennelma, jota oli ihana juosta edestakaisin yhä uudellen ja uudelleen (koska juokseminen on aina siistiä, ja erityisesti silloin kun sillan alla lymyää krokotiili). Mieheni tykkäsi dinosauruksista, ja omiin suosikkeihini kuului huone, jossa pääsi fiilistelemään Afrikan yötä. Toisella kerralla mukana ollut äitini piti myös visiitistä tosi paljon. Ja tietenkin museosta löytyy myös kahvila ja museokauppa.
Omien kokemusteni pohjalta voin siis suositella vierailua Luonnontieteellisessä museossa kenelle tahansa elämän pienistä ja suurista ihmeistä kiinnostuneelle ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kokemus keventää kukkaroa vain vähän, ei raskauta kodin säilyskapasiteettia laisinkaan, ja mikä tärkeintä - tuottaa iloa ja elämyksiä, joita on mukava muistella vielä jälkeenpäinkin hymyssä suin.
Kuvan on ottanut mieheni alakerran Luut kertovat - näyttelystä. Esikoisen kanssa oli hauskaa arvailla luurankojen perusteella mille eläimelle ne kuuluivat. |
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Laatikollinen levyjä (muuttolaatikko #12)
Kotonamme on jo jonkin aikaa sitten siirrytty musiikin soitossa kokonaan sähköiseen maailmaan. Niinpä olemme käyneet mieheni kanssa keskustelua jo pidempään cd-levyjemme kohtalosta. Levyt sinänsä ovat olleet meille tärkeitä sisältämänsä musiikin ohella. Levyt ovat aitoja ja alkuperäisiä, ja varsinkin mieheni on haalinut kokoelmiinsa jos jonkin näköistä special editionia. Levyistä luopuminen ei muutama vuosi sitten olisi tullut kysymykseenkään.
Keskustelu sai alkunsa kuitenkin siinä vaiheessa, kun taloudestamme hävisi viimeinen cd-soitin (tai oikeastaan dvd-soitin). Kävimme silloin kokeilumielessä läpi levyvarastojamme, ja pakkasimme muistaakseni ensin yhden viinilaatikollisen levyjä kellarikomeroon - ja aika pian toisenkin. Muutamia levyjä poimin joskus kokeeksi kirpputorille myytäväksi, mutta aika huonosti ne tekivät kauppaansa. Kellarikokeilu osoittautui kuitenkin hyödylliseksi - pian alkoi tuntua siltä, että on vaikea nähdä tulevaisuudessa päivää, jolloin fyysisiä levyjä enää tarvitsisimme minkään muun kuin tunnearvon takia. Ja tunnearvokin alkoi kummasti haalistua, kun levyt olivat poissa kirjahyllyn laatikoista tavalliselta paikaltaan.
Niin kypsyi päätös luopumisesta. Kävimme jäljellä olevan levykokoelman vielä kerran läpi. Itse säästin ehkä vähän toistakymmentä levyä, mieheni selvästi enemmän. Karsintaprosessin läpäisseet levyt pakattiin yhteen pahvilaatikkoon (toivottavasti nämäkin käydään pienen sulattelun jälkeen läpi vielä tiheämmällä kammalla). Mutta vaikka levyjä vielä jäi tunnearvosyystä säästöön, niin lähteviä levyjä tuli kuitenkin täyden muuttolaatikollisen verran. Kahdestoista laatikollinen on siis täynnä. Check.
Yllättävän vähän kipeää tekee tämäkin luopumispäätös, vaikka levyt itsessään ovat olleet meille tärkeitä. Ja edelleen ole sitä mieltä, että sähköinen albumi ei voi korvata perinteistä cd-levyä - ainakaan oma suhteeni bittiavaruudessa olevaan mp3-tiedostonippuun ei ole samanlainen kuin fyysiseen cd-levyyn koteloineen. Jotenkin fiilis ei vaan ole sama. Koska soitamme musiikkimme kuitenkin nykyään mp3-tiedostoista, niin koko cd-varaston säilyttäminen on alkanut tuntua enemmän taakalta kuin hyvää mieltä tuottavalta asialta. Ja jäähän fiilistelyyn (toistaiseksi) vielä se yksi pahvilaatikollinen perinteisiä levyjäkin.
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Sekalaista (muuttolaatikko #11)
Yhdestoista muuttolaatikko täyttyi suhteellisen kivuttomasti, kun mieheni lähti viimeinkin palauttamaan lainassa ollutta vauvan turvakaukaloa. Turvakaukaloa en siis laatikkoon tunkenut, koska se oli lainatavaraa, mutta sen mukana lähti kaukalolle itse ostamamme jalusta. Jalustan lisäksi laatikkoon päätyi pussillinen mieheni vaatteita, paperinkeräystavaraa arkistoistani sekä jälleen kerran sekalainen pussillinen energiajätettä. Yhdestoista muuttolaatikollinen on siis täynnä. Check.
Eräs ystäväni uteli minulta vastikään, että montako laatikollista minulla oikeastaan on tavoitteena kerätä kasaan. Olen itsekin tätä miettinyt, ja rehellisesti sanoen en ole uskaltanut asettaa etukäteen mitään tavoitetta. Mutta katsotaan mihin tässä päästään - parin tulevan laatikon sisältö hahmottuu jo mielessä, joten lisää laatikoita on kyllä luvassa...
Eräs ystäväni uteli minulta vastikään, että montako laatikollista minulla oikeastaan on tavoitteena kerätä kasaan. Olen itsekin tätä miettinyt, ja rehellisesti sanoen en ole uskaltanut asettaa etukäteen mitään tavoitetta. Mutta katsotaan mihin tässä päästään - parin tulevan laatikon sisältö hahmottuu jo mielessä, joten lisää laatikoita on kyllä luvassa...
Vaatteita - osa II (muuttolaatikko #10)
Päätin hoitaa vaatekaappiurakan jokseenkin järkevään pisteeseen, ennen muiden tavaroiden pariin siirtymistä. Toivoin, että olisin raskinut pistää pois vielä enemmän vaatteita, mutta ehkä vähän myöhemmin sitten, kun tätä jäljelle jäänyttä vaatevarastoa on ehtinyt sulatella jonkin aikaa. Aika surutta sinne päätyi kuitenkin ihan hyviäkin vaatteita, joita vain oli liikaa. Ja päätavoite, eli toinen laatikollinen vaatteita pois kaapista, on joka tapauksessa saavutettu. Eli kymmenes muuttolaatikollinen on täynnä. Check.
Kymmenennen muuttolaatikollisen kunniaksi kuva kermakakusta - onnittelut itselleni tähän asti! |
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Vaatteita - osa I (muuttolaatikko #9)
Yhdeksäs muuttolaatikollinen on täynnä. Check. Käärin hihat ja kävin käsiksi vaatevarastooni. Aloitin vaatehuoneen "urheiluhyllystä", jonka tiesin sisältävän paljon ylimääräistä kampetta. En nimittäin valitettavasti ole niin urheilullinen, että tarvitsisin niitä kaikkia. Lähdön saivat nostalgiset erävaatteet partioajoilta, vanha sadeasu sekä sekalainen määrä kuluneita kerrastoja. Hyllylle palautui noin 35 % alkuperäisestä sisällöstä.
Seuraavaksi käsittelyyn joutui vaatekaappi. Kotivaateosastossa suoritin karsintaa melko rankalla kädellä. Lisäksi poistoon päätyi muutama vyö, puolihame ja paita. Urakka jäi pahasti kesken, ja jatkoa tulee seuraamaan ainakin osan II muodossa jossain vaiheessa. Yksi muuttolaatikollinen näistäkin kuitenkin täyttyi, joten tulosta syntyi.
Erityisen iloinen asia on se, että jätin vain pienen nyssäkän valikoituja vaatteita odottamaan kirpputoria. Loput aion heittää huomenna töiden jälkeen kierrätykseen, ja pussillinen kuluneimpia kerrastoja päätyy aamulla energiajätteeseen. Täytyy nyt alkaa panostaa tehokkaammin tähän tavaroiden kuskaamiseen ulos kodistamme, jotta blogi säilyttää uskottavuutensa - mieheni oli nimittäin mennyt tänään paljastamaan eräälle ystävällemme, että tähän astisten kahdeksan muuttolaatikon sisältö ei ole suinkaan kadonnut kodistamme kokonaan. Mutta pysy kuulolla edelleen Elina, kyllä ne kamat vielä lähtee!
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Pääsiäisen päätteeksi (muuttolaatikko #8)
Pääsiäinen tuli lomailtua muissa maisemissa, joten myös karsimisessa on pidetty pientä taukoa. Ajatustyötä asian eteen tuli silti tehtyä, enkä kotiin päästyäni malttanut pidättäytyä projektista enää kauempaa vaikka pääsiäispyhä vielä olikin. Kiertoon päätyi pannunalusia, valokuvakehyksiä, kaksi valokuvakansiota, muovikanisteri ja muovilaatikko. Yli puolet laatikon sisällöstä sen sijaan päätyy roska-astiaan tai paperinkeräykseen.
On oikeastaan aika hämmästyttävää, kuinka suuri osa tähän asti säilyttämisen arvoiseksi katsomastani tavarasta onkin silkkaa roskaa luopumispäätöksen jälkeen. Ekologinen omatuntoni ei nimittäin todellakaan lähetä mitään kaatopaikalle kovin heppoisin perustein. Mutta tarpeeton ja turha on nyt saatava pois, ja jos kierrätysarvoa ei ole, niin roskis lienee ainoa vaihtoehto. Kahdeksas muuttolaatikollinen on siis täynnä. Check.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)