Arkihuolesi kaikki heitä?

Tunnustaudun jouluihmiseksi. Joulunvietto ja siihen valmistautuminen ovat aina olleet minulle tärkeitä asioita, joista todella nautin. Tänä vuonna jouluvalmistelut aiheuttivat kuitenkin aikaisempaa vähemmän päänvaivaa, koska päädyimme paristakin syystä vaihtamaan jo lähes perinteeksi muodostuneen kotijoulun lapsuudenkotini sukujouluun. Valmiin joulupöydän ääreen suuntaaminen säästi aikaa ja hermoja ainakin omassa keittiössämme, mutta tällä kertaa tuntui muukin joulunalussäätö jäävän vähemmälle. Suurin syy tähän on tulevan kodin edelleen jatkuva remontti, joka tuntuu vievän kaikki voimat, mutta kyllä stressittömämpiin jouluvalmisteluihin on myös muuttolaatikkoleikilläni ollut osuutensa.

Suhteeni tavaraan on todellakin muuttunut kuluneen vuoden aikana, mistä johtuen kiinnostukseni lahjaideoiden miettimiseen oli lähes nollassa. Koska läheiseni ovat ihan hyvin toimeentulevaa väkeä, ja vielä sen verran terveellä arvomaailmalla varustettuja etteivät mittaa omaa arvoaan saamissaan lahjoissa, tuntui koko tämä puoli joulusta melko turhalta. Näin ollen lahjaideoiden miettimiseen ja lahjojen metsästämiseen meni huomattavasti aikaisempia vuosia vähemmän aikaa ja vaivaa. Oikeastaan lahjojen suhteen tärkein panokseni tuleekin omasta mielestäni esille paketoinnissa: en yleensä käytä lainkaan valmiita joulupapereita, koristeita tai pakettikortteja, vaan askartelen paketit koristuksineen pääosin oman mielikuvitukseni ja sorminäppäryyteni turvin yhdistellen uutta, vanhaa ja kierrätettyä. 

Toki varsinaiseen lahjaankin on mukava panostaa, ja varsinkin viime vuosina olen koettanut suosia mahdollisuuksien mukaan aineettomia lahjoja. Tänä vuonna kaikki omat aikuiset sukulaiseni saivat lahjakortit Näyttelykeskus WeeGeelle, ja lisäksi sitten vielä jotain muuta pientä. Päädyimme myös mieheni kanssa siihen, että annoimme yhteisesti kummallekin lapsellemme vain yhdet lahjat, luottaen siihen että lasten lahjojen kokonaismäärä kummien ja sukulaisten toimesta olisi tänäkin vuonna aivan varmasti ylimitoitettu kohtuullistamispyynnöistä huolimatta. Oikeastaan ensimmäistä kertaa tunsin todella olevani sinut sen asian kanssa, että rakkauttani lapsiini ei mitata antamieni joululahjojen määrässä ja hinnassa. 

Todelliseen tarpeeseen antaminen kohottaa kuitenkin lahjarintamalla omaa joulumieltäni kaikkein eniten. Lasten kanssa tavaksi on muodostunut lahjoittaa heidän ikätovereilleen yhdet paketit Joulupuu -keräykseen - tämä on mielestäni konkreettinen ja mukava hyväntekeväsyyden muoto ihan jo kasvatusmielessä. Lisäksi tänä jouluna osansa saivat myös Uusi Lastensairaala, ja vielä viiyme tipassa myös Hyvä Joulumieli -keräys. Jälkimmäinen on ollut perinteinen lahjoituskohteemme, jonka päätimme korvata tänä vuonna lastensairaalalla, mutta aattopäivän uutinen keräystavoitteen merkittävästä alittumisesta sai minut kipaisemaan nettipankkiin vielä uudestaan (jätän sitten jotain turhempaa ostamatta silläkin rahalla).

Läheistemme anteliaisuuden ansiosta perheemme maallinen omaisuus toki lisääntyi tämänkin joulun myötä varmaan lähes parin muuttolaatikollisen verran - vaikka saamamme toisenlaiset lahjat vuohi ja ammatti eivät onneksi tilaa vaadikaan. Toisen laatikoista täyttää kuitenkin kaksi untuvatyynyä sekä myös esikoisemme saamat täkki ja tyyny, joten käytännössä sama määrä tiensä päähän tulleita vuodevaatteita tulee myös postumaan taloudestamme suurinpiirtein samalla oven avauksella. Toinen muuttolaatikollinen täyttyykin sitten lähinnä lasten saamista lahjoista, joista tilaavievimpiä taitavat olla legot, junarata, vaatteet sekä luistimet ja kypärä. Oikein mukavia ja tarpeellisiakin lahjoja, mutta näillekin pitäisi löytää kotoa omat paikkansa. 

Jos arkihuolet muuten juhlapyhiksi hieman hellittävätkin, niin tavaroiden laadun, määrän ja järjestelyn suhteen ei joulu taida suoda länsimaiselle keskivertokansalaiselle juurikaan helpotusta - ehkä monen kohdalla jopa päinvastoin. Paineet uuteen tarmokkaampaan karsimiskierrokseen ovat kasvaneet ainakin itselläni joulun myötä entisestään, ja lisämotivaatiota muuttolaatikkoleikin jatkamiseen koitin hakea heti Joulupäivän iltana katsomalla yle areenasta Petri Luukkaisen Tavarataivas-dokumenttielokuvan. Olen kuitenkin pohtinut karsimisprojektini myötä niin paljon omaa suhdettani tavaraan, etten voi sanoa elokuvan tuoneen juurikaan uutta pohdintoihini vaikka Luukkaisen lähestymistapa radikaaliudessaan eroaa toki muuttolaatikkoleikistäni melkoisesti. Katselukokemus oli kuitenkin mielenkiintoinen, ja voin suositella elokuvaa kaikille aiheesta kiinnostuneille. 

Joulu kaikkine lieveilmiöineen alkaa olla kohta historiaa tämän vuoden osalta, ja vuodenvaihteen lähestyessä ajatukset alkavat kääntyä jo vuoteen 2014 haaveineen ja toiveineen. Muuttolaatikkoleikin tiimoilta uusi vuosi tietää toivottavasti ainakin aktiivisempaa blogikirjoittelua ja tietenkin karsimisprojektin edistymistä. Allekirjoittaneella taitaakin olla aihetta uudenlaisiin uudenvuodenlupauksiin!

EI MAINOKSIA - KIITOS!

Olen uhri - nimittäin mainosten uhri. En olisi aikaisemmin myöntänyt asian olevan niin, mutta minun on pakko tunnustaa olleeni väärässä. 

Aloitettuani muuttolaatikkoleikin ytimessä olevan karsimisprojektini, oli toinen lähestymistapa asiaan myös kotiin tulevien tavaravirtojen tyrehdyttäminen. Tästä syystä lakkasin käytännössä kokonaan lukemasta mainoksia viime maaliskuusta alkaen*. Näin ei syntyisi uusia mielitekoja, ja lisäksi aikaa säästyisi johonkin tärkeämpään. Tämä ihmiskoe on ainakin allekirjoittaneen koehenkilön kohdalla osoittanut, että minulla on jo lähes kaikkea. Yli puolen vuoden kokemukseen perustuen uskallan vetää tästä sen johtopäätöksen, että tällä hetkellä en tarvitse kaupoista juuri muuta kuin ruokaa. (*Meillä on vuosia ollut postiluukussa mainoskielto, mutta niitä tulee valtavat määrät silti nimellä.)

En ole aikaisemminkaan ollut mikään varsinainen shoppailija. Olen ostoksissani mielestäni arvostanut aina, ainakin aikuisiällä, laatua ennen määrää ja tarpeellisuutta ennen huvia. Jo vuosia jatkunut maailmantuska kaikenmaailman mammonan loppusijoituspaikasta on myös vaikuttanut ostokäyttäytymiseeni. Olen kuvitellut ostavani harvoin ja lähinnä tarpeeseen. Viimeisen puolen vuoden kokemuksella olen kuitenkin huomannut, kuinka paljon olen aikaisemmin viettänyt aikaa kaupoissa ja myös ostanut sieltä yhtä ja toista ei niin tarpeellista. Muutos näkyy jopa tilin saldossa myönteisesti.   

Kotitalouteemme tulevien tavaravirtojen hillitseminen on osoittautunut omalla kohdallani siis yllättävänkin helpoksi. En ole missään vaiheessa joutunut suunnittelemaan minkäänlaista ostolakkoa valitsemani linjan tueksi. Myös 30 päivän karenssilistoja* ei ole toistaiseksi tarvinnut käyttää ostohalujen hillitsemiseksi. Strategiaksi on yksinkertaisesti riittänyt mainosten heittäminen lukematta roskiin. Ei ole päässyt syntymään tarpeita. Samalla on loppunut myös turha kaupoissa luuhaminen ja näyteikkunaostokset. (*Tarpeelliselta tuntuvat ostokset kirjoitetaan listaksi, ja 30 päivän jälkeen katsotaan tuntuvatko ne vielä tarpeellisilta - minimalistibloggaajien neuvo.)

Myös todellisten ostotarpeiden tyydyttäminen on lykkääntynyt, koska mainosten kautta en saa enää tietoa siitä, milloin tarvitsemani tuote sattuisi olemaan sopivasti alennuksessa.  Vanhalla tuntuu pärjäävän siis edelleen tavalla tai toisella. Samalla olen puolivahingossa katkaissut siteeni siihen kohtaloon, joka ohjasi aina aikaisemmin ostamaan jonkun huippulöydön normaalihintaisena, kun alennusmyyntien paikalle houkuttelemana ei tyhjin käsinkään viitsinyt kotiin lähteä.

Toki edelleen tarvitsen jonkin verran uusiakin tavaroita. Haluan kuitenkin päättää mahdollisimman itsenäisesti mitä todella tarvitsen tai haluan - ja koska. Jos minulla ei ole asiaa kauppaan, en sinne yleensä myöskään mene - en aina edes seurassani olevan henkilön seuraksi. En sentään ole valitsemassani linjassa näin tiukka, vaan olen yksinkertaisesti huomannut etten oikeastaan viihdy kaupoissa: tulen lähes poikkeuksetta pahantuuliseksi ostosajan venähtäessä. 

Sen sijaan kaupungilla viihdyn edelleen erinomaisesti, jos kulutan aikaani kauppojen sijaan museoissa, kahviloissa tai ihan vain kadulla kuljeskellen. Ostospaikkojen välttely vapauttaa aikaa ja vähentää stressiä myös matkaillessa, kun ei tarvitse enää uhrata osaa reissusta tuliaisten metsästämiseen sen paremmin itselle kuin muille. Päiväni Tallinnassakin on nykyään aikaisempaa pitempi.

Länsimainen kulutuskulttuuri istuu kuitenkin tiukassa, minussakin. Kulutan edelleen mielelläni, mutta laitan rahani mieluummin sellaisiin asioihin, joita ei tarvitse kantaa kotiin. Niinpä erilaiset lasten- ja kulttuuritapahtumat ovat museoiden ohella tulleet tutummiksi sitten maaliskuun. Todella tärkeiden asioiden ja elämysten lisäksi nämä ovat minulle juuri niitä elämän olennaisuuksia, joista täälläkin on tullut kirjoiteltua (tosin valitettavan vähän - koetan parantaa tapani). 

Ja jotta poikkeus vahvistaisi säännön, niin postiluukusta tipahtanut EMMA:n mainoslehti tuli kyllä luettua. Mahtuisivatkohan Sulo Siveltimen matkaan myös äidit?

---

Loppuun vielä lyhyt keskustelunpätkä elävästä elämästä toissa viikolta:

- "Isi, mikä tämä on?"

- "Se on vaan mainos (Aarrekirja-lelukuvasto) ."

- "No sittenhän sen voi heittää suoraan roskiin."

Esikoiseni on selvästi oivaltanut elämästä jotain olennaista paljon aikaisemmin kuin äitinsä. Lapsissa on tulevaisuus.

Lastenvaatteita ja leluja (muuttolaatikko #30)

Töttöröö! 30. muuttolaatikollinen on täynnä. Check. Se onkin täyttynyt vähän siinä sivussa ja puolihuomaamatta, kun olen aina pyykkinarulta vaatteita kerätessäni karsinut pieneksi jääneitä pois. Lisäksi mukaan päätyi muutama vauvalelu, jotka omat lapseni jalomielisesti lahjoittivat pienelle serkkutytölleen. Vaatteista osa päätyi myös samaisen pikkuisen  käyttöön, ja loput kuskailen kirpparille, kunhan sopiva rako pöydän vuokraamiselle taas löytyy.

Välitilinpäätös

Blogi täytti noin kuukausi takaperin puoli vuotta. Saldona on 29 muuttolaatikollisen verran kevyempi omaisuus ja  31 raportin omaista korkeintaan keskinkertaista tekstiä. Karsimisprojektin tähän astiseen saldoon voin siis olla ihan tyytyväinen, mutta kirjallinen puoli projektista ei ole oikein lähtenyt lentoon. Suurin syy tähän lienee piakkoin blogin aloittamisen jälkeen käynnistynyt muuttoprojekti, joka on ehtinyt edetä tähän mennessä jo tulevan kodin remonttiin. Onneksi sentään ajatustyötä on tullut tehtyä melkoisesti niin muuttamiseen kuin jäljellä olevaan maalliseen omaisuuteenkin liittyen. Yhteinen nimittäjä kaiken pohdinnan taustalla on sama: olennaisen tunnistaminen, ja rohkeus päästää irti muusta.

Tavaroista, joista olen kuluneen kevään ja kesän aikana luopunut, en ole ehtinyt ja muistanut kaivata mitään. Kaikki tähän mennessä kertyneet 29 laatikollista ovat siis todistaneet tarpeettomuutensa tässä taloudessa - toivottavasti tarpeellisuutensa muualla, haluaisin ajatella. Jotenkin olisin etukäteen uskonut, että tässä pisteessä olo on jo aika keveä, ja että se alkaisi jo todellakin tuntua jossain. Mutta huomaan, että näin ei olekaan. Päin vastoin, tuntuu, että pitäisi luopua vielä niin paljosta, että se alkaisi tuntumaan minussa itsessäni, ei vain kodissamme. (Tässä kohtaa kylmät väreet luultavasti hiipivät mieheni selkäpiitä pitkin.) 

Silti luopuminen on taas vaikeaa. Vaikka päässäni teen listaa potentiaalisista lähtevistä tavaroista, eivät ne meinaa päätyä kuitenkaan muuttolaatikkoon. Syinä ja selityksinä on tunnearvoa, käytännön hyötyarvoa, ja ihan yksinkertaisesti ajanpuutetta tehdä konkreettista karsimistyötä. Alussa karsimisprojektissani olikin selvästi määrätietoisempi ote. Tartuin kerralla yhteen kokonaisuuteen (esim. liinavaatekaappi), jaottelin sisällön jääviin ja lähteviin. Ei se helppoa ollut silloinkaan, mutta toimi hyvin. Olin jonkinlaisen karsimisvimman kourissa, ja tulostakin syntyi. 

Viime aikoina metodiksi on sen sijaan muodostunut inkrementalistisempi lähestymistapa: jotenkin keräilen sieltä täältä lähteviä tavaroita tiedostaen samalla, että jäljelle jääviin täytyy tehdä myöhemmin vielä uusia karsintakierroksia. Mutta siitä huolimatta, että tiedostan tämän asian koko ajan, tuntuu jotenkin helpommalta ja tunteita säästävämmältä tehdä se juuri nyt näin. Tämä ei varmastikaan ole yhtä luonnetta kasvattavaa kuin alkuvaiheen analyyttisempi työ, mutta pitää prosessin käynnissä ja päämäärän mielessä. Parempi kuin ei mitään siis.

Olen myös pannut merkille joitakin uusia pullonkauloja, jotka häiritsevät projektin etenemistä, mutta joille en silti ole saanut tehtyä kunnolla mitään. Yksi näistä on mielestäni käytännöllisten säilytysjärjestelmien säilyttäminen, vaikka sisältö olisikin heitetty pois. Kun sen tähän kirjoitan näin, huomaan koko asian absurdiuden. Luovun tavaroista, mutta sitten en luovukaan tietyistä laatikoista tai lehtikoteloista, koska säilytän niitä mielessäni jo uutta järjestystä varten. Esimerkiksi "enso"-laatikot tuottavat päänvaivaa, koska niitä ilmeisesti ei saa enää mistään. Järjellä ajatellen voisin kuitenkin miettiä, kuinka paljon nyt muutaman pahvilaatikon pois heittäminen voisi kaduttaa jälkeenpäin - olkoonkin, että osa näistä samoista"enso"-laatikoista on palvellut säilytystarpeita lapsuudenkodissani jo 80-luvun alussa.  Nyt kun enemmän asiaa ajattelen, niin fiksuin toimintamalli lienee se, että alan poistaa myös säilyttimiä sitä mukaa kuin niissä säilytettyä tavaraa.

Karsimisprojektin osalta voin kuitenkin todeta, että siinä olen yllättänyt itseni iloisesti - en ikinä olisi osannut maaliskuussa kuvitella onnistuvani luopumaan kahdestakymmenestäyhdeksästä laatikollisesta tavaraa. Asiasta bloggaamisessa sen sijaan olisi toivomisen varaa. Kirjoitustarvettani tämä kanava ei oikeastaan ole juurikaan tyydyttänyt, energia ei yksinkertaisesti ole oikein riittänyt siihen puoleen. Niinpä bloggaus on jäänyt raportoinnin tasolle, ja alunperin suunnitelmissa ollut eksistentiaalinen pohdinta jäänyt täysin taustalle. 

Nyt huomaan, että tehdyn ajatustyön ja sen aukikirjoittamisen roolia ei tulisi kuitenkaan väheksyä, sillä sille on selvästikin paikkansa luopumisprosessissa. Ja näinhän olin alunperin ajatellutkin. Monet perustelut tavaroiden säilyttämiselle ja omille toimintatavoille alkavat näyttää viimeistään kirjoitettuina kestämättömiltä. Toteutus vain on jäänyt puolitiehen. Vaan tietäpä näyttää olevan jäljellä vielä. Kiitos kaikille rinnalla kulkeneille tähän asti taitetusta matkasta. 

Takaisin hevosen selkään! (muuttolaatikko #29)

Muuttohommia, työkiireitä, asuntokauppakiireitä, remonttisuunnitelmia ja yleistä lorvikatarria... syiden ja tekosyiden lista on tullut viimeinkin tiensä päähän, ja leikkimieli on saanut jälleen minussa vallan. 29. muuttolaatikollinen on siis v-i-i-m-e-i-n-k-i-n täynnä. Check.

Sisältö on jälleen sen verran mielenkiinnoton sekamelska, että tyydyn kuvailemaan sen jälleen sanallisesti (vaikka lupailinkin enemmän kuvia kommenteissa): lehtiä, koulutusmuistiinpanoja ym. paperia, vauvanhoitoalusta, ruuvimeisseleitä, iso kankainen matkakassi, yöpaita, pyjama, juhlamekko, kesähousut ja muutamia sekalaisia pientavaroita. 

Vaatteet, matkakassi ja ruuvimeisselit ovat hyväkuntoisia, mutta meille tarpeettomia. Ne saavat siis jäädä odottamaan kirpparipöydän vuokrausta. Pientavarat sen sijaan päätynevät Fidaan, ja loput heitin roskiin ja paperinkeräykseen. Periaatteessa käyttökelpoinen hoitoalusta tuntui pahalta heittää jäteastiaan, mutta mieheni mielestä sitä ei kehdannut enää kierrättää, koska sitä ei ehkä kovin perusteellisesti ole mahdollista puhdistaa. 

Nyt täytyy siis ryhdistäytyä, jotta poistuvien tavaroiden virtaan ei tulisi heti uudestaan näin pitkää ajallista katkosta. Vaikka kunnioitettava määrä tarpeetonta tavaraa on jo lähtenyt, tarjoaa omaisuutemme (tällä hetkellä noin 89 muuttolaatikollisen suuruinen) edelleen mahdollisuuksia karsimiseen, ilman että perhettämme uhkaa askeesi. On siis jälleen kerran viritettävä mielensä (arvioimaan koko ajan kriittisesti omaisuuttamme), kylmetettävä tunteensa (luopumisen tuskalta) ja teroitettava kyntensä (jotteivät tarpeettomat tavarat lipsu näpeistä takaisin paikoilleen). Ei muuta kuin vähän taisteluhenkeä ja takaisin hevosen selkään!

Mukaan muuttolaatikkoleikkimään!

Olen saanut leikkikavereita! Karsimisprojektini ja blogini tuli puheeksi ystävän kanssa illanvietossa, ja hän innostui karsimaan myös "muuttolaatikkokaupalla" omaisuuttaan. Ystäväni pitää inspiroivaa Huippuhomma-blogia, jossa on esitellyt erityisesti upeita kädentaitojensa tuotoksia, ja nyt siis raportoi myös oman muuttolaatikkoleikkinsä etenemisestä. Huippuhomma-blogilla on melko laaja lukijakunta, joten sitä kautta Muuttolaatikkoleikkiinkin on blogitilastojen mukaan käynyt tutustumassa hurja määrä uusia lukijoita - tervetuloa kaikki!

On ollut kiva huomata, että laajempaa huomiota saatuaan muuttolaatikkoleikki tuntuu inspiroivan monia. Jo aiemmin keskustellessani projektistani ystävien ja tuttavien kanssa, on moni tuntunut saavan kauan kaivattuja voimia kaappiensa sisällön karsimiseen. Huippuhommaan tulleiden kommenttien perusteella vaikuttaa siltä, että yhä useampi on harkinnut lähtevänsä mukaan muuttolaatikkoleikkiin oman muuttolaatikkonsa kera. Muuttolaatikko mittayksikkönä varsinkin tuntuu herättäneen ihastusta.

Olen itse varsin laiska kommentoimaan blogeissa (mukaan lukien omani). Minusta olisi silti hauskaa saada tietää leikkikavereistani, joten olisi kiva jos leikkiin mukaan lähteneet jättäisivät jonkun kommentin tännekin. Ehkä minä vuorostani saan muiden innostuksesta uusia voimia tarttua taas tarmokkaammin siihen 29. muuttolaatikolliseeni, joka pitäisi saada täyteen.

Muuttoraportti ja jakojäännös (eli muuttolaatikot #22 - #28)

Olen ollut irti arjesta ja blogista - toisin sanoen olen lomaillut. Ensimmäinen viikko lomasta kului kokonaan muuttotouhuissa, ja kaksi seuraavaa enimmäkseen kotimaanmatkailun parissa. Mutta nyt on viimeinkin aika julkaista virallinen raportti muutostamme blogiyleisölle.

Ensin huonot uutiset. Omaisuutemme koko on huonekalut, suurkodinkoneet ja taulut poislukien, aika tarkasti 90 muuttolaatikkoa. Edellisten lisäksi oli vielä jonkiverran tavaroita, joita ei ehkä tullut mitattua missään vaiheessa (kuten esim. siivousvälineet, jotka seilasivat uuden ja vanhan kodin väliä useampaankin otteeseen). Joka tapauksessa epävirallisesta laatikko per neliö -tavoitteesta jäätiin, koska vanhan kotimme koko oli 86 m2. 

Hyväksi uutiseksi voinee lukea sen, että ilman muuttolaatikkoleikin myötävaikutusta laatikkojen loppusaldo olisi ollut 90 laatikon sijaan 118 laatikkoa. Rehellisyyden nimissä on todettava, että koska muutoissa yleensä aina karsitaan tavaraa jonkin verran, olisi arviolta neljä laatikollista saattanut lähteä joka tapauksessa. Mutta ilman muuttolaatikkoleikkiä muuttokuormamme koko olisi ollut reilusti yli 20 laatikkoa suurempi.

Tavaroita pakatessa tuli tehtyä myös muutamia tärkeitä huomioita siitä, mitä emme ainakaan ole vailla: 

1. Paperia ja kartonkia: Sitä löytyy lähes kaikkiin kuviteltaviin käyttötarkoituksiin, myös eri kokoja ja eri värejä. Ja sitä on paljon. Siispä lapsemme saavat taiteilla lähiaikoina melko paljon fiinimmille paperilaaduille kuin perus kilopaperille. Koska äidin taiteiluharrastus on ajanpuutteen vuoksi kutistunut käytännössä olemattomiin, ei tunnu järkevältä säästellä parempiakaan papereita epämääräistä tulevaisuutta varten.

2. Paperinenäliinoja: Tästä varastosta kunnia menee lähinnä miehelleni. Joka tapauksessa erinäisiä nenäliinapaketteja, sekä vajaita että täysiä, tuli vastaan suunnilleen joka paikasta pakkausoperaation aikana. En laskenut kuinka monta. Niitä ei siis pitäisi joutua lisäämään kauppalistalle aikoihin.

3. Kosmetiikkaa: Tarpeettoman paljon varastoja ja aivan liikaa puolikäytettyjä tuotteita samaa tarkoitusta varten. Järkeistämällä tätä puolta, on todella helppoa leikata kylpyhuoneen tavaramäärää merkittävästi.

4. Johtoja ja muuta elektroniikkaan liittyvää oheiskilkettä: Osasta näistä luovuttiin jo ennen muuttoa, mutta jäljellä on silti aivan mieletön määrä. Mieheni mukaan kaikki loput ovat tarpeellisia. Minun on vaikea uskoa häntä, mutta olen päättänyt toistaiseksi olla puuttumatta asiaan, koska en itse tiedä läheskään kaikista, mihin niitä edes käytetään.

5. Keittiötavaraa: Tämän kategorian saldo taisi olla toistakymmentä laatikkoa. Myös tämä puoli kuuluu enemmän mieheni intohimoihin, mutta siitä huolimatta olen vakuuttunut, että siellä on karsimismahdollisuuksia edelleen.

Seitsemän muuttolaatikollisen verran poistuvaa tavaraa kertyi siis vielä muuttohulinoissa, eli laatikot 22.-28. ovat täynnä. Check. Melko suuri osa tästä niin sanotusta jakojäännöksestä päätyi roskiin, kuten erilaiset vanhat pakkaukset. Osa oli itselle tarpeetonta tai muuton myötä tarpeettomaksi muuttuvaa käyttökelpoista tavaraa, kuten esimerkiksi hieno Rennon saunakiulusetti, jolle meillä ei enää saunattomassa kodissa ole käyttöä. Vuokrasin siis jälleen viikoksi kirpputoripöydän, ja ihan kiitettävä määrä liikkui muiden omistukseen jälleen sitä kautta. Erityisen iloiseksi minut teki kuitenkin ylimääräisistä kukkaruukuista ja multapusseista luopuminen, koska keksin tarjota niitä viherpeukalonaapurillemme, joka otti lahjoituksen iloisena vastaan. Roska-astiaan sen sijaan päätyi pari tilaavievää opiskeluaikaista harjoitustyötä, joita olen säilytellyt tunnearvon takia vuosia.

Jotta muuttoraporttini täyttäisi lähes tieteellisen tutkimuksen tunnusmerkit, täytyy mukaan liittää tietenkin ote asiaan kuuluvasta excel-taulukosta. Taulukon oleellisin informaatiosisältö on muutettujen laatikkojen todellinen määrä (90 kpl) sekä vertailuarvo ilman muuttolaatikkoleikkiä (118 kpl). Koska muutossa käytettiin erinäisistä syistä sekä pieniä että suuria muuttolaatikoita, on vertailukepoisuuden vuoksi kaikki muutettu vastaamaan muuttolaatikkoleikissä käytetyn laatikon kokoa. Ja koska mieheni intohimoihin ruuanlaiton ja golfin ohella kuuluu myös excel-kikkailu, löytyy taulukosta maallisen omaisuutemme määrä myös kuutiometreinä sekä tasasivuisen kuution kokona ilmoitettuna.

Yllä olevasta taulukosta löytyvät muuttomme numeeriset tiedot eri muodoissaan. XX-laatikot olivat sellaisia, jotka veimme itse uuteen asuntoon ja purimme saman tien. Muuttofirman muutettaviksi pakatut laatikot taas numeroitiin, ja sisältö listattiin, jotta tarvittaessa olisi mahdollista löytää jokin yllättäen tarpeelliseksi osoittautuva tavara suhteellisen helposti ja nopeasti.

Ilman excel-taulukoita ja laatikoilla, kuutiometreinä ja kuutioina mittaamistakin, muuttoprojektin tärkein johtopäätös tuli kuitenkin empiirisesti hyvin selväksi: tavaraa on edelleen aivan liikaa. 

Kirppuja Torille - osa V (muuttolaatikko #21)

21muuttolaatikkoa.blogspot.fi. Se meinasi alunperin tulla tämän blogin nimeksi. En tiedä mitä kohtalonomaista luvussa 21 on, kun se kummitteli mielessäni pyöritellessäni orastavaa ajatusta tämän blogin perustamisesta. Kyseiseen nimiehdotukseen liittyi kuitenkin kaksi perustavanlaatuista ongelmaa. Ensimmäinen ongelma tietenkin oli pelko siitä, että en millään olisi raskinut luopua niin monesta laatikollisesta tavaraa. Ja toinen ongelma luonnollisesti liittyi blogin nimen ja sisällön väliseen ristiriitaan siinä tapauksessa, että onnistuisin ylittämään blogin nimen mukaisen tavoitteen. Tätä historiikkia vasten voinkin iloita jonkinmoisen tavoitteen toteutumisesta, ja vielä enemmän siitä, että jatkoa todella seuraa yhä. Kahdeskymmenesensimmäinen muuttolaatikollinen on siis täynnä. Check.

Tämän juhlallisen laatikon sisältö sen sijaan on mitä mielenkiinnottomin sekamelska. Mainitsemisen arvoisia lienevät lähinnä 6 kpl kartio-laseja, jotka menivät kaupaksi kirpputorilla 2 euron kappalehintaan alta aikayksikön. Merkittävää tästä tekee lähinnä paradigman muutos, joka on tapahtunut pääni sisällä muuttolaatikkoleikin aikana - aikaisemmin ei olisi tullut mieleenkään luopua Iittalan kartio-laseista missään olosuhteissa, mutta uusi minäni päätti että jäljelle jäävät 11 kpl riittävät mainiosti. Lisäksi suloiset Eccon ensikegät pääsivät käyttöön ystävien pienellä tytöllä, ja muutama muukin tavara sai uuden virikkeellisemmän elämän uuden omistajan huomassa, kierrettyään ensin kirpputoripöydän kautta. Iso osa laatikon sisällöstä päätyi kuitenkin valitettavasti jälleen kerran jäteastaan.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Lähitulevaisuudessa luvassa toinen näkökulma maalliseen omaisuuteemme, eli luvassa katsaus siihen paljonko sitä vielä on jäljellä - perheemme pakkaa nimittäin parhaillaan koko omaisuuttaan laatikoihin lähestyvän muuton johdosta. Hieman kauhistuttaa, missä luvussa mennään siinä vaiheessa kun muuttoauto peruuttaa pihalle ensi viikolla...

Tavarasta eroon pääsemisen käytännön järjestelyjä

Kuten alkupään kirjoituksissani kerroin, olen varsin kiintynyt omaisuuteeni, ja siksi monia asioita on ollut helpompi säilyttää kuin luopua niistä. Lisäksi ei riitä, että luopuminen on vaikeaa henkisesti. Se on sitä myös käytännön tasolla - ellei sitten ole valmis kuskaamaan kaikkea suoraan  kaatopaikalle tai kierrätyskeskukseen. Ekologinen omatuntoni vastustaa ensimmäistä vaihtoehtoa viimeiseen asti. Mutta kierrätykseenkin tulevan tavaran määrä kuuluu lisääntyneen vuosi vuodelta niin valtavasti, että lahjoituksia vastaanottaviltakin tahoilta alkaa loppua kapasiteetti kesken. Niinpä ensisijainen tavoitteeni on pyrkiä saamaan poistettavasta tavarasta mahdollisimman suuri osa varmasti kiertoon. Käytännössä siihen on kaksi vaihtoehtoa: myyminen ja lahjoittaminen kasvokkain.

Myymisen etuna on paitsi itselle siitä koituva taloudellinen hyöty, niin myös varmuus siitä, että tavara todella päätyi tarvitsevalle (koska joku peräti maksoi siitä). Myymisen haittapuolina sen sijaan on yleensä suhteettoman suuri työmäärä saatavaan taloudelliseen hyötyyn verrattuna. Itse olen suosinut lähinnä kirpputoripöydän vuokraamista, sillä yksittäisten tavaroiden tai edes tavarapakettien kauppaaminen huuto.netissä valokuvineen ja selostuksineen, ei isossa mittakaavassa ole minun juttuni (kaikki kunnia muutoin huutonetille, joka on mielestäni aivan loistava foorumi). Kirpputoripöydän vuokraamisen varjopuoli taas on se, että tavaraa pitää säilöä ensin jossakin siihen saakka, että pöydän tosiaankin vuokraa. Lisäksi hinnoittelussa ja pöydän järjestelyssä riittää työtä. Tämä myyntitapa sopii minulle silti nettikaupantekoa paremmin. 

Uusimpana kokeiluna olen löytänyt ns. myyntitilikonseptin, joka tuntuu olevan käytössä joillakin second hand -kaupoilla ja kirpputoreilla. Myyntitilin hyvä puoli on vaivattomuus: tavarat vain viedään kauppaan, joka hoitaa hinnoittelun ja myynnin. Kauppa toki ottaa tällöin oman provisionsa, joka tuntuu pyörivän yleensä 50% kieppeillä. Mutta sikäli kun päätavoite on saada kamppeet kiertoon, niin mielestäni se omaan käteen jäävä toinen puolikas on aivan riittävä korvaus itselle tarpeettomasta.

CD-levyt osoittautuivat yllättävän haastavaksi myyntiartikkeliksi. Varsinkin kun uutta kotia vailla olevia levyjä kertyi se kokonainen muuttolaatikollinen.  Divareihin koetin niitä tarjota, mutta vain pari näistä ylipäänsä huoli enää CD-levyjä. Ja niidenkin maksamat hinnat vaihtelivat noin 50 sentistä kahteen euroon per levy.  Noin 80 kpl levyjä osti lopulta Hämeenlinnalainen divari Poppa Joe. Suunnilleen saman verran albumeita jäi vielä käteen, mutta onneksi niistäkin suurin osa hävisi kirpputoripöydältä euron kappalehintaan. Vaan käteen jäi vielä viinilaatikollinen sinkkuja, jotka eivät tuntuneet kelpaavan edes lahjoituksena mihinkään (mm. Fida kieltäytyi). Lopulta loppusijoituspaikaksi valikoitui jäteastian sijasta kierrätyskeskus, joka suostui ne ottamaan.

Kasvokkain lahjoittamalla olemme onnistuneet luopumaan toistaiseksi melko harvoista itselle tarpeettomista tavaroista. Jonkin verran lastenvaatteita ja -kenkiä on saatu sukulaisille ja tuttaville kiertoon, samoin muutamia vauvan tarvikkeita sekä yhdet matkarattaat. Ylimääräisen osan kangasvarastostani lahjoitin Kuvihumpuun, ja onkin ollut ilo seurata tuttujen kuosien vilahtelua postauksissa. Kaiken kaikkiaan laiskuus tiedottaa ystäväpiirille tarjolla olevasta tavarasta heikentää tämän menetelmän tehokkuutta. Eikä niin kovasti kehtaa aina tyrkyttääkään, kun kaikillahan on jo muutenkin kaikkea.

Sitten jää jäljelle vielä kasvoton lahjoittaminen, eli sekalaiset keräykset sekä Kierrätyskeskus, Fida ja UFF. Useimmiten lahjoituksemme päätyvät Fidaan siitä yksinkertaisesta syystä, että se on kaikkein helpoimmin saavutettavissa. Jos lahjoitus käsittää pelkkää vaatetavaraa, niin UFF:n keltainen laatikko tarjoaa tällöin nopeimman keinon hankkiutua nyssäkästä eroon. Kierrätyskeskukseen olemme lahjoittaneet lähinnä huonekaluja. Ja keräyksistä esittelinkin jo 18. ja 19. muuttolaatikoiden postauksessa Lions apua Karjalaan -keräyksen, jonne oli ilo viedä käyttökelpoisia urheiluvälineitä, liinavaatteita ja siistejä vaatteita.

Luopumisjärjestelyissä kevään kuluessa melko tavalliseksi sykliksi on muodostunut myyminen - tutuille - Fida/UFF/kierrätyskeskus: Eli kirpparilta ylijääneitä kamppeita on tarjottu kiinnostuneille tuttavapiirissä, ja mitä siltä kierrokselta on vielä jäänyt käteen, on annettu lahjoituksena sinne mihin se on kelvannut.

Lopuksi vielä eri eroonpääsemiskonseptien plussia ja miinuksia:

Kirpputoripöydän vuokraaminen:
+ mahdollisuus toimittaa tavaraa vaikka joka päivä
+ hinnoitellaan itse
+ tuotteet ostajien tarkastettavissa (ei reklamaatio-ongelmia)
- hinnoittelussa paljon työtä
- pöytää joutuu järjestelemään lähes päivittäin
- kiinteä pöytävuokra riippumatta menekistä

Myyntitilikonsepti:
+ vaivatonta
+ pitkä myyntiaika
+ ei yleensä kiinteitä kuluja
- ei voi vaikuttaa hintaan
- kauppa ottaa ison provision

Myyminen jälleenmyyjälle (Divari/Antikvariaatti):
+ suhteellisen vaivatonta (mikäli huolivat tavarasi ylipäänsä)
- huono mahdollisuus neuvotella hinnasta (ellet myy harvinaisuuksia)

Huuto.net:
+ ei kiinteitä kuluja
+ pitkähkö myyntiaika mahdollinen
+ hinnoitellaan itse
+ laajempi ostajakunta
- vaivalloista (myynti-ilmoituksen huolellinen teko)
- tuotteen toimittaminen voi olla vaivalloista (aikataulujen sopimista, postitusta yms.)

Lahjoittaminen kasvokkain:
+ helppoa
+ mukavaa
- ei taloudellista hyötyä

Lahjoittaminen (Fida, UFF, Kierrätyskeskus, keräykset):
+ helppoa
- ei tietoa tavaroiden päätymisestä käyttöön
- ei taloudellista hyötyä

Viimeisenä vielä ystäväni toimivaksi testattu konsepti, jolla hän hankkiutuu eroon tarpeettomista tavaroistaan: Kotikirppis Facebookissa. Kotikirppis toimii siten, että hän ilmoittaa Facebook-sivullaan kaikista myytävänä/lahjoitettavana/vaihdettavana olevista tavaroistaan, ja sitten tutut ja puolitutut facebook-kaverit tulevat katsomaan/ostamaan/hakemaan niitä suoraan hänen kotoaan. 

Jos vierailisin itse naamakirjassa yhtään useammin kuin kerran kahdessa kuukaudessa, niin menetelmä voisi sopia myös minulle. Tällä tyylillä ei.

Kotikirppis Facebookissa:
+ suhteellisen vaivatonta
+ joustavaa
+ halutun pituinen myynti/lahjoitusaika
+ ei kiinteitä kuluja
+ näkee tuttuja tavaran vaihtaessa omistajaa
- kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta... (paitsi, että pakottaa olemaan aktiivinen FB:ssa)

Jos jollakulla on lisätä listaan hyviä vinkkejä, kuinka päästä turhista tavaroista eroon mahdollisimman tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti, niin jatkakaa ihmeessä listaa kommenttiosuudessa!




   

Elämän olennaisuuksia - Aamupäivä torilla

Liian usein yksinkertaisetkin unelmat jäävät toteuttamatta. Tällaisiin haaveisiin kuuluvat ainakin omalla kohdallani visiitit elämyksellisissä paikoissa ja tapahtumissa, jotka eivät kuulu tavallisiin arkiympyröihini. Eräs tällainen paikka on ehdottomasti tori.

Kotimme läheisyydessä ei valitettavasti sijaitse edellä manitun kaltaista kauppapaikkaa, joten tavallisesti lähimmäksi torin tunnelmaa pääsee asioidessaan lähimmän kauppakeskuksen eteen pystytetyillä marjakojuilla (tämä kokemus ei toistaiseksi ole päässyt elämäni olennaisuuksien joukkoon). Kiitos kuitenkin miestäni vaivanneen akuutin raparperipulan, perheemme hyppäsi lauantaiaamuna bussiin määränpäänä Hietalahden tori Helsingissä. 

Bussimatka virkeiden ja hyväntuulisten lasten kanssa, pari korttelinväliä kävelyä auringonpaisteessa, ja lopulta kauppahallin kulman takaa eteen levittäytyvän torin vilinä - kuinka pienellä vaivalla tämäkin vaatimaton unelma oli toteutettavissa! Heti paikalle päästyämme tosin havaitsimme, että lauantaisinkin Hietalahden torialueen on vallannut kirpputori, mutta myyntiartikkelien olemus ei ollutkaan toriunelmani ytimessä. Sen sijaan kaikki elementit oikean tunnelman tavoittamiseksi löytyivät etsimättä: torikansan yllä kaartelevat linnut, ihmisvilinä ja kaupanteon äänet, heikko lämpimässä pilaantuneiden jätteiden tuoksu, auringonpaiste, vilvoittava tuulenvire mereltä sekä koko tapahtumapaikkaa syleilevä kaupunki menneisyyden haaveineen ja tulevaisuuden toiveineen. Ja kauppahallin kulmalta löytyi onneksi joku vihanneskojukin, joten raparperikauppaakin päästiin hieromaan suunnitelmien mukaan taivasalla.

Palanen toritunnelmaa - taustalla häämöttävä telakka kruunaa näkymän.

Toki vierailimme myös kauppahallissa, joten tässä tuli elettyä oikeastaan kaksikin arkista unelmaa yhden aamupäivän aikana. Ja vaikka tämänkin ajanvietteen voinee lukea shoppailuksi, niin harvoinpa ostosreissu on yhtä nautinnollinen ja rentouttava kokemus. Eikä kotiinpaluun jälkeen vaivaa ostokrapulakaan, koska kaikki kauppakassiin päätyneet ihanat vihannekset, juustot ja leivät osoittavat tarpeellisuutensa päivällispöydässä säilyttäen torilla vietetyn aamupäivän tunnelman tuoreena mielessä vielä seuraavinakin päivinä. Hymyilyttää vieläkin 

: ) 

Kirppuja Torille IV (muuttolaatikko #20)

Kahdeskymmenes muuttolaatikollinen täyttyi jo toista viikkoa sitten, mutta en ole aikaisemmin ehtinyt raportoimaan asiasta tänne. Check. Sinne päätyi jälleen kerran sekalainen kokoelma lähinnä kirpputoripöydälle päätyvää tavaraa, kuten johtoja, kaapeleita, kaksi webbikameraa, pannunalunen, ruokalappuja sekä ylimääräinen sammutuspeitto. Yhdet hokkarit ja kaunoluistimet laitoin Karjala-keräykseen, josta mainitsin edellisessä kirjoituksessani. Lisäksi jäteastia nielaisi pari pussillista kapalevyä, matkapuhelinten pakkauslaatikoita, jämäkartonkia, pahvia ja vanhoja askartelualustoja.

Kirpputoripöytä on nyt telakalla jonkin aikaa, koska en enää keksinyt sinne tarvittavaan tahtiin myytävää. Yhteensä viisi viikkoa sitä kuitenkin vuokrasin tällä kertaa, ja melkoinen määrä meille tarpeetonta tavaraa löysi uuden kodin sitä kautta. Hyvän mielen lisäksi vaivanpalkaksi sai muutaman euronkin. 

Kahdennenkymmenennen muuttolaatikollisen äärellä voin onnitella itseäni vaikka kukkasin. Saavutus on omalla mittapuullani varsin kunnioitettava, ja tulokset alkavat viimein näkyä kunnolla kodissammekin. Mutta tavoitteet on syytä pitää korkealla, joten leikki ei suinkaan ole loppunut, vaikka vauhti onkin vähän hidastunut. Karsimismotivaatiota kohottaa tässä vaiheessa varsinkin edessä häämöttävä muutto - tästä näkökulmasta onkin erittäin tyydyttävää todeta, että kannettavaa tulee olemaan ainakin se kaksikymmentä muuttolaatikkoa vähemmän :D

Kirppuja Torille III ja vähän apua Karjalaan (muuttolaatikot #18 ja #19)

Kuusi kahvikuppia aluslautasineen, hengareita, peltirasia, kermakko, sokerikko, aurinkolasit, kynttilänjalka, tuikkukuppeja, lasinalusia, kansioita, valokuvakansio, kaksi vauvan toppahaalaria ja muita lastenvaatteita (jälleen kerran), lankoja, pelikortit, kaulakoruja, lastenlevy, muutama VHS-kasetti, kaksi pulloa vanhentunutta piilolinssinestettä (kannatti ehdottomasti ostaa kolme kahden hinnalla aikanaan), rikkinäinen pesuvati, graafinen laskin (kyllä - lukioaikojen kumppanini TI-85), funktiolaskin, kaksi rullamittaa, kaukosäädin, mittanauha, vöitä, kiinalaiset stressipallot sekä muuta pikkutavaraa, poppanaliina, lautapeli, aikuisten sadepuku, näppäimistö, kello, muovipusseja... 

Yllä oleva merkkijono ei suinkaan ole kirjoittajan tajunnanvirtaa, vaan tavaravirtaa - joka onneksi suuntautuu ulos talosta. Kyseisistä kamppeista tuli peräti kahden muuttolaatikollisen verran tavaraa, joten kahdeksastoista ja yhdeksästoista laatikollinen ovat täynnä. Check. Check. 

Tavarat päätyivät kirpputoripöydälle, vaatteet Lions apua Karjalaan -projektin keräykseen, rikkinäinen elektroniikka HSY:n keräykseen ja roskat roskiin.

Kirppuja Torille - osa II (muuttolaatikko #17)

Kirpputoripöytä kaipasi täydennystä, joten muista kiireistä huolimatta kursin kasaan yhden muuttolaatikollisen verran tavaraa lisää myytäväksi. Sinne päätyi kaksi kannellista säilytyskoria, cocktaillasit, muutama teemuki, kahvinkeitin, suklaafonduepata, lautapeli sekä joitain pienesineitä. Seitsemästoista muuttolaatikollinen on siis täynnä. Check.

Viime aikoina on ollut niin paljon muuta ajateltavaa ja menoja, että muuttolaatikkoleikki on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle. Onneksi tällä hetkellä on vuokrattuna tuo yllämainittu kirputoripöytä - vuokra juoksee viikoittain, joten myytävää täytyy ehtiä viemään sitä mukaa kuin entinen hupenee. Ainakin niin kauan kun toiminta pyörii edes jossain määrin plussan puolella.

Kirppuja torille (muuttolaatikko #16)

Kuudestoista muuttolaatikollinen on täynnä. Check. Se täyttyi varsin sekalaisesta tavarasta, joka on odottanut kirpputoria. Mukaan mahtui tarpeettomaksi käyneitä eväsretkivarusteita, tapettirulla, kävelysauvat, kengät, taiteilijan mallinukke, auton aurinkosuojat, kaksi pientä räsymattoa sekä jälleen kerran lastenvaatteita.  

Mutta täytyy myöntää, että kone on alkanut hyytyä pikkuhiljaa. Ensimmäinen syy on tietenkin se, että tarpeettomimmista tavaroista on jo luovuttu - kuuteentoista muuttolaatikkoon mahtuu sentään aika paljon tavaraa. Toisekseen ilmassa alkaa olla pientä kisaväsymystä - karsimisprojektin alkuinnostus on kerta kaikkiaan vain laantunut. Kolmas syy taitaa kuitenkin olla se, että arvostelukykyäni tuntuvat sumentavan jälleen ne tutut syyt, jotka tekevät luopumisesta minulle niin vaikeaa. Vaan joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön - tavaraa on edelleen yli oman tarpeen, joten nyt täytyy vain tsempata.    

DVD-elokuvia, lastenvaatteita ja roskaa (muuttolaatikko #15)

Viidestoista muuttolaatikollinen täyttyi itse asiassa jo muutama päivä sitten, mutta en ole ehtinyt raportoida asiasta ennen kuin nyt. Check. Sinne päätyi ihan kohtuullinen rivi DVD-elokuvia, jälleen kerran pussillinen lastenvaatteita, tarpeeton roskakori ja vanhoja radiosta taltioituja konsertti-CD:tä. Suuren osan laatikosta täytti kuitenkin jälleen kerran roska. Tällä kertaa roskapussi täyttyi lähinnä lasten leikkeihin annetuista erilaisista tyhjistä pakkauksista ym. muusta sälästä. Leluja on tarpeeksi muutenkin, joten roskat joutivat roskikseen. 

Ja edellisen kirjoituksen lopussa olleen arvauskilpailun vastaus on: Taloudestamme löytyi yhteensä 14 kpl teekkarilaulukirjoja (4 kpl säästettiin toistaiseksi - 2 kpl tekniikan punaisia, 1 kpl SIK:n, 1 kpl muu). Lähimmäksi arvauksellaan (13 kpl) osui Kati, joka oli myös ainoa arvaaja - Onneksi olkoon!

Kirjoja (muuttolaatikko #14)

Tämän laatikollisen kokoaminen oli vaikeampaa. Olin valmistautunut siihen henkisesti jo jonkin aikaa. Kirjat ovat esineitä, joiden merkitys on, ainakin minulle, hyvin moniulotteinen. Tietenkin tärkeää on kirjan sisältö itsessään (inspiroiva / kiinnostava / hyödyllinen / viihdyttävä / jne.),  mutta lisäksi tunnearvo on vahvasti läsnä (lempiteos / lahjaksi saatu / muistot / jne.) - moneen kirjaan liittyy usempia näistä merkityksistä. Kirjahylly kirjoineen voi olla myös tärkeä osa sisustusta. Lisäksi yleensä ajatellaan, että kirjat kertovat paljon omistajastaan tai että kirjahyllyjen metrimäärä on ihmisen sivistyksen mitta. 

On ollut aika, jolloin olen ajatellut, ettei kirjoja voi olla liikaa. Myöhemmin olen alkanut rajoittaa niidenkin hankkimista, mutta edelleen ajatellut, etten voisi luopua jo omistamistani. Viime aikoina on kuitenkin tuntunut siltä, että omistan niitäkin liikaa. Parin vuoden aikana olen luopunutkin muutamista kappaleista (lähinnä pokkareita), enkä ole niitä takaisin kaivannut. Ajatus kirjoista luopumisesta tuntuu olevan kuitenkin yllättävänkin rohkea. Keskusteltuani muutamaan otteeseen aiheesta erilaisissa yhteyksissä, on ajatus enimmäkseen tyrmätty vedoten edellä esitettyyn - ei kirjoista vain voi luopua. 

Päätin kuitenkin jo aikoja sitten, ettei kirjahyllykään jäisi koskemattomaksi muuttolaatikkoleikissä. En uskaltanut lähteä lausumaan ääneen tavoitettani, mutta toiveissa kyllä kangasteli yksi kokonainen muuttolaatikollinen kirjoja. Niinpä olen kuluttanut sitkeästi enemmän tai vähemmän koko lauantain siihen, että olen täyttänyt laatikkoa. Mieheni Aku Ankka -kansioiden ansiosta tavoite ei ollut täysin toivoton, koska ne täyttivät ehkä neljäsosalaatikollisen. Lisäksi kellarissa jo pidemmän aikaa maatuneet pokkarit oli suhteellisen kivutonta heittää sekaan. Loput onkin sitten oikeastaan riivitty kokoon varsinaisesta kirjahyllystämme, sillä lasten kirjoja en tässä vaiheessa raskinut laittaa joukkoon kahta enempää. Lopulta sain kuin sainkin kasaan muuttolaatikollisen kirjoja - neljästoista on siis täynnä. Check.

Toinen ääneen lausumaton toive oli, että kaikki talouteemme toistaiseksi jäävät kirjat mahtuisivat nyt olohuoneen kirjahyllyyn (lukuun ottamatta lastenkirjoja). Tähän asti niitä on nimittäin säilötty moneen muuhunkin paikkaan varsinaisen kirjahyllyn tilanpuutteen vuoksi. Tähänkin pääsin melkein - vaikuttaa siltä, että ainoastaan matkaoppaat saavat vielä majailla toisaalla. Ja toivon, että nekin jossain vaiheessa joko mahtuvat kirjahyllyyn tai sitten päätyvät poistoon. Nyt kirjat on kuitenkin käsitelty tältä erää, ja seuraava muuttolaatikollinen täytetään jollain muulla.

Lopuksi arvauskilpailu, jossa ei jaeta minkäänlaisia palkintoja: Arvatkaa kuinka monta kappaletta teekkarilaulukirjoja kotoamme löytyi? (Vastaus paljastetaan vasta seuraavan kirjoituksen lopussa, niin säilyy vähän aikaa pieni jännitys.)    

Luopumisprosessin käytännönjärjestelyjä

Tämä teksti on roikkunut otsikon tasolla luonnoksena melkein blogin alusta asti. Aikani on vienyt niin tehokkaasti arkisten askareiden lisäksi tavaroiden karsiminen, että luopumisprosessin analysointi on jäänyt vähälle huomiolle. Se ei onneksi ole vauhtia hidastanut, mutta jospa pieni pohdinta antaisi kuitenkin vähän lisäpontta tässä vaiheessa projektia.

Kuten ensimmäisessä kirjoituksessani mainitisin, olen löytänyt mielenkiintoisia minimalistisia blogeja, joista muutamia seuraan melko säännöllisesti. Toiset ovat lähteneet minimalismin tielle melko radikaalein ottein, eli pakkaamalla kaiken pois ja jättämällä vain sen mitä välttämättä tarvitsevat. Oma prosessini on tällaiseen lähestymistapaan verrattuna käänteinen, eli vähennän muuttolaatikollinen kerrallaan tarpeettomia tavaroita. 

"Laatikko kerrallaan"-konsepti sopii minulle paremmin monestakin syystä. Ensinnäkin minulla ei mitään paikkaa, jonne voisin viedä tavaramme laatikoihin pakattuna, ja josta voisin kuitenkin helposti noutaa ne tarpeelliseksi osoittautuvat tavarat takaisin käyttöömme. Toisekseen tällainen järjestely antaa minulle enemmän aikaa asioiden sulatteluun, mikä helpottaa luopumisprosessia varsinkin tunnetasolla melkoisesti. Ihan kiitettävää tahtia olen omasta mielestäni silti pitänyt yllä, kun ottaa huomioon minkä verran minulla on työssäkäyvänä kahden pikkulapsen äitinä aikaa käytettävissä tähän projektiin. Sitäpaitsi jo tällaisessa laatikko kerralaan järjestelyssä ongelmia syntyy siitä, että asunnossamme on koko ajan parin muuttolaatikollisen "odotuskaista" poistoon päätyviin, sillä varsinaisen luopumispäätöksen jälkeen fyysinen tavarasta eroon hankkiutuminen onkin sitten taas ihan oma prosessinsa - se käy suorastaan työstä, ja siitä minulla on tekeillä ihan oma kirjoitus.

Minulta puuttuu siis tarpeeksi aikaa ja tilaa, mutta en ole antanut sen olla esteenä. Muuttolaatikkoleikki on saanut minut valtaansa, ja oloni keventyy jokaisen tarpeettoman tavarakilon poistuessa kodistamme. Myös mieheni on ollut kiitettävästi apuna ja tukena tässä projektissa, jonka tavoite muuttolaatikollisissa mitattuna on toistaiseksi tuntematon. 

Kylpyhuoneen kaapeista (muuttolaatikko #13)

Siivosin kylpyhuoneen sekä vessan kaapit ja laatikot - tämä on ollut suunnitelmissani varmaan ainakin vuoden. Roskiin menevää sälää (enimmäkseen kaikenlaisia pakkauksia) ja vanhentuneita lääkkeitä tuli yli puoli laatikollista. Siihen päälle vielä muutama sekalainen tavara, ja kolmastoista muuttolaatikollinen tuli täyteen. Check. 

Lääkkeet toimitin apteekkiin, roskat joutavat tietenkin roskiin, ja sekalaiset tavarat jäävät odottamaan kirpputoria.

Elämän olennaisuuksia - Luonnontieteellinen museo

Olen keskittynyt viimeaikoina niin päättäväisesti tavaroista eroon pääsemiseen, että blogista uhkaa tulla pelkkä lista kaikista poistuvista kamppeista - tylsää. Niinpä voisin heittää kehiin pitkästä aikaa niitä ensimmäisessä kirjoituksessani lupaamiani elämän olennaisuuksia, jotka ovat jääneet blogiteksteissä karsimisen jalkoihin. Mutta onneksi todellisuus on tässä asiassa toisenlainen, ja perheen kanssa on tullut tehtyä paljonkin kivoja juttuja kevään mittaan. Eräs näistä elämyksistä on ollut vierailu Luonnontieteellissä museossa, jossa olemme käyneet itse asiassa peräti kahdesti tämän kevään aikana.

En ollut ennen tätä kevättä käynyt Luonnontieteellisessä museossa koskaan aiemmin, mutta olin kuullut kehuttavan sitä useammassakin yhteydessä. Ja täytyy sanoa, että vierailu lunasti lupaukset - nähtävää on paljon, ja näyttelyt on suunniteltu sellaisiksi, että ne puhuttelevat kaikenikäisiä kävijöitä. Lisäksi lapsia varten on ripoteltu ympäri museota leikkimielisiä ja samalla opettavaisia tehtäviä. Myös esillepanossa on käytetty lapsen mielenkiintoa kutkuttavia vetolaatikoita ja luukkuja. Toisin sanoen - katsomisen lisäksi useissa tapauksissa myös koskeminen on sallittua!

Kolmevuotiaan esikoisen suosikiksi tuntui valikoituvan työpaja, jossa sai piirtää (ihan niin kuin kotonakin, mutta museossa se on tietenkin paljon siistimpää). Reilun vuoden ikäisen kuopuksen taas valloitti puinen siltarakennelma, jota oli ihana juosta edestakaisin yhä uudellen ja uudelleen (koska juokseminen on aina siistiä, ja erityisesti silloin kun sillan alla lymyää krokotiili). Mieheni tykkäsi dinosauruksista, ja omiin suosikkeihini kuului huone, jossa pääsi fiilistelemään Afrikan yötä. Toisella kerralla mukana ollut äitini piti myös visiitistä tosi paljon. Ja tietenkin museosta löytyy myös kahvila ja museokauppa.

Omien kokemusteni pohjalta voin siis suositella vierailua Luonnontieteellisessä museossa kenelle tahansa elämän pienistä ja suurista ihmeistä kiinnostuneelle ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kokemus keventää kukkaroa vain vähän, ei raskauta kodin säilyskapasiteettia laisinkaan, ja mikä tärkeintä - tuottaa iloa ja elämyksiä, joita on mukava muistella vielä jälkeenpäinkin hymyssä suin.

Kuvan on ottanut mieheni alakerran Luut kertovat - näyttelystä. Esikoisen kanssa oli hauskaa arvailla luurankojen perusteella mille eläimelle ne kuuluivat.

Laatikollinen levyjä (muuttolaatikko #12)

Kotonamme on jo jonkin aikaa sitten siirrytty musiikin soitossa kokonaan sähköiseen maailmaan. Niinpä olemme käyneet mieheni kanssa keskustelua jo pidempään cd-levyjemme kohtalosta. Levyt sinänsä ovat olleet meille tärkeitä sisältämänsä musiikin ohella. Levyt ovat aitoja ja alkuperäisiä, ja varsinkin mieheni on haalinut kokoelmiinsa jos jonkin näköistä special editionia. Levyistä luopuminen ei muutama vuosi sitten olisi tullut kysymykseenkään.

Keskustelu sai alkunsa kuitenkin siinä vaiheessa, kun taloudestamme hävisi viimeinen cd-soitin (tai oikeastaan dvd-soitin). Kävimme silloin kokeilumielessä läpi levyvarastojamme, ja pakkasimme muistaakseni ensin yhden viinilaatikollisen levyjä kellarikomeroon - ja aika pian toisenkin. Muutamia levyjä poimin joskus kokeeksi kirpputorille myytäväksi, mutta aika huonosti ne tekivät kauppaansa. Kellarikokeilu osoittautui kuitenkin hyödylliseksi - pian alkoi tuntua siltä, että on vaikea nähdä tulevaisuudessa päivää, jolloin fyysisiä levyjä enää tarvitsisimme minkään muun kuin tunnearvon takia. Ja tunnearvokin alkoi kummasti haalistua, kun levyt olivat poissa kirjahyllyn laatikoista tavalliselta paikaltaan.

Niin kypsyi päätös luopumisesta. Kävimme jäljellä olevan levykokoelman vielä kerran läpi. Itse säästin ehkä vähän toistakymmentä levyä, mieheni selvästi enemmän. Karsintaprosessin läpäisseet levyt pakattiin yhteen pahvilaatikkoon (toivottavasti nämäkin käydään pienen sulattelun jälkeen läpi vielä tiheämmällä kammalla). Mutta vaikka levyjä vielä jäi tunnearvosyystä säästöön, niin lähteviä levyjä tuli kuitenkin täyden muuttolaatikollisen verran. Kahdestoista laatikollinen on siis täynnä. Check.

Yllättävän vähän kipeää tekee tämäkin luopumispäätös, vaikka levyt itsessään ovat olleet meille tärkeitä. Ja edelleen ole sitä mieltä, että sähköinen albumi ei voi korvata perinteistä cd-levyä - ainakaan oma suhteeni bittiavaruudessa olevaan mp3-tiedostonippuun ei ole samanlainen kuin fyysiseen cd-levyyn koteloineen. Jotenkin fiilis ei vaan ole sama. Koska soitamme musiikkimme kuitenkin nykyään mp3-tiedostoista, niin koko cd-varaston säilyttäminen on alkanut tuntua enemmän taakalta kuin hyvää mieltä tuottavalta asialta. Ja jäähän fiilistelyyn (toistaiseksi) vielä se yksi pahvilaatikollinen perinteisiä levyjäkin.

Sekalaista (muuttolaatikko #11)

Yhdestoista muuttolaatikko täyttyi suhteellisen kivuttomasti, kun mieheni lähti viimeinkin palauttamaan lainassa ollutta vauvan turvakaukaloa. Turvakaukaloa en siis laatikkoon tunkenut, koska se oli lainatavaraa, mutta sen mukana lähti kaukalolle itse ostamamme jalusta. Jalustan lisäksi laatikkoon päätyi pussillinen mieheni vaatteita, paperinkeräystavaraa arkistoistani sekä jälleen kerran sekalainen pussillinen energiajätettä. Yhdestoista muuttolaatikollinen on siis täynnä. Check.

Eräs ystäväni uteli minulta vastikään, että montako laatikollista minulla oikeastaan on tavoitteena kerätä kasaan. Olen itsekin tätä miettinyt, ja rehellisesti sanoen en ole uskaltanut asettaa etukäteen mitään tavoitetta. Mutta katsotaan mihin tässä päästään - parin tulevan laatikon sisältö hahmottuu jo mielessä, joten lisää laatikoita on kyllä luvassa...

Vaatteita - osa II (muuttolaatikko #10)

Päätin hoitaa vaatekaappiurakan jokseenkin järkevään pisteeseen, ennen muiden tavaroiden pariin siirtymistä. Toivoin, että olisin raskinut pistää pois vielä enemmän vaatteita, mutta ehkä vähän myöhemmin sitten, kun tätä jäljelle jäänyttä vaatevarastoa on ehtinyt sulatella jonkin aikaa. Aika surutta sinne päätyi kuitenkin ihan hyviäkin vaatteita, joita vain oli liikaa. Ja päätavoite, eli toinen laatikollinen vaatteita pois kaapista, on joka tapauksessa saavutettu. Eli kymmenes muuttolaatikollinen on täynnä. Check.

Kymmenennen muuttolaatikollisen kunniaksi kuva kermakakusta - onnittelut itselleni tähän asti!

Vaatteita - osa I (muuttolaatikko #9)

Yhdeksäs muuttolaatikollinen on täynnä. Check. Käärin hihat ja kävin käsiksi vaatevarastooni. Aloitin vaatehuoneen "urheiluhyllystä", jonka tiesin sisältävän paljon ylimääräistä kampetta. En nimittäin valitettavasti ole niin urheilullinen, että tarvitsisin niitä kaikkia. Lähdön saivat nostalgiset erävaatteet partioajoilta, vanha sadeasu sekä sekalainen määrä kuluneita kerrastoja. Hyllylle palautui noin 35 % alkuperäisestä sisällöstä.

Seuraavaksi käsittelyyn joutui vaatekaappi. Kotivaateosastossa suoritin karsintaa melko rankalla kädellä. Lisäksi poistoon päätyi muutama vyö, puolihame ja paita. Urakka jäi pahasti kesken, ja jatkoa tulee seuraamaan ainakin osan II muodossa jossain vaiheessa. Yksi muuttolaatikollinen näistäkin kuitenkin täyttyi, joten tulosta syntyi.

Erityisen iloinen asia on se, että jätin vain pienen nyssäkän valikoituja vaatteita odottamaan kirpputoria. Loput aion heittää huomenna töiden jälkeen kierrätykseen, ja pussillinen kuluneimpia kerrastoja päätyy aamulla energiajätteeseen. Täytyy nyt alkaa panostaa tehokkaammin tähän tavaroiden kuskaamiseen ulos kodistamme, jotta blogi säilyttää uskottavuutensa - mieheni oli nimittäin mennyt tänään paljastamaan eräälle ystävällemme, että tähän astisten kahdeksan muuttolaatikon sisältö ei ole suinkaan kadonnut kodistamme kokonaan. Mutta pysy kuulolla edelleen Elina, kyllä ne kamat vielä lähtee! 

Pääsiäisen päätteeksi (muuttolaatikko #8)

Pääsiäinen tuli lomailtua muissa maisemissa, joten myös karsimisessa on pidetty pientä taukoa. Ajatustyötä asian eteen tuli silti tehtyä, enkä kotiin päästyäni malttanut pidättäytyä projektista enää kauempaa vaikka pääsiäispyhä vielä olikin. Kiertoon päätyi pannunalusia, valokuvakehyksiä, kaksi valokuvakansiota, muovikanisteri ja muovilaatikko. Yli puolet laatikon sisällöstä sen sijaan päätyy roska-astiaan tai paperinkeräykseen.

On oikeastaan aika hämmästyttävää, kuinka suuri osa tähän asti säilyttämisen arvoiseksi katsomastani tavarasta onkin silkkaa roskaa luopumispäätöksen jälkeen. Ekologinen omatuntoni ei nimittäin todellakaan lähetä mitään kaatopaikalle kovin heppoisin perustein. Mutta tarpeeton ja turha on nyt saatava pois, ja jos kierrätysarvoa ei ole, niin roskis lienee ainoa vaihtoehto. Kahdeksas muuttolaatikollinen on siis täynnä. Check.

Kankaita ja luentomuistiinpanoja (muuttolaatikko #7)

Päätin puolittaa kangasvarastoni - ja tein sen. Ihanaa tässä on myös se, että minun ei tarvitse miettiä sen kummemmin mihin ne kierrättäisin. Kaikki ylijäämäkankaani huolii nimittäin näppärä ystäväni, jonka ompeluksia voi ihailla blogissa Kuvihumpu.

Samaan muuttolaatikkoon mahtui vielä kaksi mapillista opiskeluaikaisia luentomuistiinpanoja, joiden loppusijoituspaikkana on paperinkeräyslaatikko. 

Ja näin on seitsemäs muuttolaatikollinen täynnä. Check.

Vanhoja pois (spin-off -projekti)

Toissa viikonloppuna olimme käymässä lapsuudenkodissani. Sillä aikaa kun lapset nauttivat isovanhempien huomiosta, niin minulla oli pieni spin-off muuttolaatikkoleikki meneillään myös siellä. 

Asia on niin, että olen lykännyt luopumista suuresta määrästä lapsuudentavaroitani pitkälle  aikuisikään. Isäni yrityksessä sattuu nimittäin olemaan ylimääräistä varastotilaa, joten kaikki "tarpeeton" on pakattu pois silmistä sinne. Nyt parin viime vuoden aikana olen käynyt niitä läpi ehkä kerran vuodessa isäni painostuksesta, ja viime viikonloppuna koitti jälleen sellainen hetki. 

Vaikka tavarat ovat olleet varastoituna vuosia, niin minä en pysty siihen, että vain antaisin ne pois. Minun on pakko käydä läpi kaikki. Tällä kertaa hommassa oli kuitenkin ihan uutta hohtoa, koska karsimisvaihde on muutenkin päällä.

Kierrätykseen lähti kaksi laatikollista lasten- ja nuorten kirjoja, satukirjoja ja sarjakuvalehtiä, pehmoeläimiä ja kourallinen sekalaista pikkutavaraa. Roskaa tuli pussillinen ja paperinkeräysastiaan päätyi vanhoja muistiinpanoja. Lisäksi vanhoja kirjeitä, päiväkirjoja ym. joutui illalla takkaan.

Mukaani lähti kuitenkin vielä joitakin papereita tarkistettavaksi, partiopaita ja pari pehmolelua, jotka ajattelin antaa lapsille tunnearvosyistä. Mutta näitä laatikoita ei tässä lekissä lasketa suuntaan tai toiseen. Ei siksi, että banaanilaatikko mittayksikkönä  ei täytä kriteereitä, vaan koska nämä tavarat eivät ole olleet täysipainoisesti painolastinani vuosiin. Siitä huolimatta tuli kevyempi olo.

Lastenvaatteita (muuttolaatikot #5 ja #6)

Pieneksi käyneitä lastenvaatteita olen lajitellut poistuvien kasaan jo aikaisemmin, mutta nyssäkät ovat jääneet nurkkaan odottamaan kirpputoria. Huomisesta alkaen on viimeinkin varattu pöytä lastenvaatekirpputorilta, ja muuttolaatikolla mitattuna myyntiin lähtevää tavaraa tuli kaksi laatikollista. Laatikot viisi ja kuusi ovat siis täynnä! Check. Check. 

Sitä inspiraatiosälää (muuttolaatikko #4)

Neljäs muuttolaatikollinen on täynnä. Check. Tähän lastiin joutui yli puolet kaikesta inspiraatio- eli askartelusälästä, puolet mieheni miljoonalaatikon sisällöstä ja lisäksi vanerisia lehtikoteloita. Arviolta 80% tästä laatikollisesta päätyy valitettavasti roskasäiliöön, koska nämä askarteluaarteeni näyttävät pelkältä roskalta muiden silmissä.

Ja mikä miljoonalaatikko? Miljoonalaatikko on mieheni nimitys eräänlaiselle muistolaatikolle. Kyseiseen laatikkoon hän on säilönyt sellaisia juttuja, joilla on oikeastaan pelkkää tunnearvoa - toisin sanoen asioita, jotka taas minun silmissäni näyttävät pelkältä roskalta. (Ja karsimisen hän teki siis itse - minun toimestani jäljelle ei olisi jäänyt välttämättä mitään.)

Eli roskiin vaan. Siitä kiva muuttolaatikollinen, että sisällön loppusijoituspaikkaa ei tarvitse kaukaa hakea.

Miten tähän on päädytty

Rupesin tässä oikein miettimään tähänastista elämääni taaksepäin, että miten tämä kaikki maallinen omaisuuteni oikeastaan on päätynyt haltuuni. Lapsuudenkodin tavarat jäivät pääosin paikoilleen muuttaessani opiskelemaan, joten ehkä tuo omilleen muutto on hyvä paikka aloittaa itsetutkiskelu. 

Yli kolmetoista vuotta sitten muutin opiskelupaikkakunnalleni mukanani valtava urheilukassi. En kunnolla jaksanut kantaa edes sitä, mutta siihen mahtui kuitenkin kaikki mitä tarvitsin. Seuraavana viikonloppuna vanhempani tulivat varustamaan kalustetun soluhuoneeni vielä uudella patjalla, matolla ja verhoilla sekä luultavasti parilla astialla, ehkä ruukkukasvilla. Puolen vuoden päästä muutin toiseen soluun, jossa huone oli kalustamaton. Tässä vaiheessa elämäni ensimmäinen reissu IKEAan moninkertaisti tavaramäärääni erityisesti huonekaluilla. 

Kolmen vuoden päästä muutin tilavaan yksiöön, jolloin hankin jälleen lisää huonekaluja. Ja käytännössä mukana muutti tavaroineen eräs teekkarinrenttu (josta sittemmin tuli aviomieheni ja jopa diplomi-insinööri). Tavaramme luultavasti alkoivat samantien lisääntyä keskenään - se ainakin selittäsi paljon.

Vuonna 2004 lähdimme sitten ulkomaille opiskelemaan lähes vuodeksi, ja mukaan lähti vain kaksi matkalaukullista vaatteita sekä läppärit. Ennen lähtöä pistettiin siis aika paljon ylimääräistä tavaraa pois, mutta ylivoimaisesti suurin osa päätyi silti varastoon. Se oli upea vuosi fyysisten puitteiden askeettisuudesta huolimatta (kuuden ihmisen kesken jaettu minibaarin kokoinen jääkaappi ja kylpyhuone tosin nostivat välillä verenpainetta). Mutta kyllä niitä hankintoja tuli tehtyä senkin vuoden aikana, sillä lähtiessä tavaraa oli kahden matkalaukun sijasta peräkontillinen...

Vaihtovuoden jälkeen asunto on vaihtunut kolmesti, ja neliöitä on tullut lisää joka muuton myötä - samoin maallista omaisuutta. Nykyisen 86 neliön täyttyessä yli kapasiteettinsa, myös minun sietokykyni tuntuu tulleen lopullisesti täyteen. Olen myös alkanut ymmärtää pikkuhiljaa, että monet elämäni ongelmat voisivat ratketa ainakin osittain ihan vain tavaroita vähentämällä. Ja tämä oivallus on todellakin motivoinut minua ryhtymään tähän karsimisprojektiin paljon aiempaa kunnianhimoisemmin. Eli ei muuta kuin neljättä muuttolaatikollista täyttämään...

Elämän olennaisuuksia - Thaimaalaista kasvisruokaa

Aloitanpa ensimmäinen kirjoitukseni koskien niitä elämän olennaisuuksia, joihin voin ja tulevaisuudessa aion investoida. Olin nimittäin viime viikolla työväenopiston järjestämällä Thaimaalaista kasvisruokaa -kurssilla, ja kokemus oli tosi kiva.

Kurssi kesti yhden illan, ja järjestettiin työväenopiston opetuskeittiön tiloissa. Meitä taisi olla yhteensä kymmenen osanottajaa, ja valmistimme illan aikana suurinpiirtein yhtä monta ruokalajia. Aika kului kuin siivillä, ja arkiset murheet taatusti unohtuivat hetkeksi ihanien eksoottisten tuoksujen täyttäessä keittiön. Ja kaiken tietenkin kruunasi yhteinen illallishetki, jolloin pääsimme nauttimaan työmme hedelmistä. 

Thaimaalainen ruoka ei ollut minulle kovin tuttua ennenstään, joten uusia makuelämyksiä tuli monessa muodossa. Itse tykästyin varsinkin kylmiin salaatteihin, kuten papaya-salaattiin ja bambu-kaalisalaattiin. Myös curry-tahnat tuoreista raaka-aineista tehtynä olivat aivan toista maata kuin purkkiversiot kaupan hyllyllä. Ja koko lystille tuli hintaa yhteensä noin 30 euroa, mikä mielestäni on varsin kohtuullinen kustannus. 

Hyvä ruoka, parempi mieli - pitää niin paikkansa!

Pad thai nuudelit

Puhtaat valkeat lakanat (muuttolaatikko #3)

Ja työmaa jatkuu. Tänään kävin käsiksi liinavaatekaappiin, jota olen katsellut sillä silmällä jo aiemminkin. Tämä oli sikäli kurja homma, että laatikkoon joutui täysin käyttökelpoista ja siistiä tavaraa, jopa pieni määrä täysin käyttämätöntä. Mutta liika on liikaa. Vai tarvitseeko joku 34 keittiöpyyhettä? 18 sai lähteä tässä vaiheessa, ja voi olla että lisää karsintaa suoritetaan vielä myöhemmin. Täytyy ensin kuitenkin testata, mitkä jäljelle jääneistä ovat parhaita käytössä. Ja noista keittiöpyyhkeistä ei yhtäkään ole muistaakseni ostettu itse, vaan kaikki on saatu. 

Keittiöpyyhkeiden kaveriksi päätyi myös muutamia pussilakanoita, aluslakanoita, tyynyliinoja, kylpypyyhkeitä ja pöytäliinoja. Päällimmäiseksi heitin pikku pussin kirpparia odottavia vaatteita, ja kas - kolmas muuttolaatikollinen tavaraa on täynnä. Check. Täytyy vain toivoa, että nämä päätyisivät jollekin tarvitsevalle, koska liinavaatteissa sinänsä ei ole vikaa, emme vain tarvitse niitä tällaista määrää. Ja kyllä niitä vielä jäikin...

Täytyy tässä vaiheessa luopumisprojektia jo todeta, että muuttolaatikon valitseminen mittayksiköksi vaikuttaa aika onnistuneelta ratkaisulta. Se on oikeasti kooltaan aika suuri, joten sen kokoisen tavaramäärän poistumisella on jo jotain merkitystä. Ja koska tässä muuttolaatikkoleikissä lasketaan täyttyneitä laatikollisia, niin tsempaan itseni luopumaan aikomaani enemmästä tavarasta, koska haluan saada laatikon täyteen heti. Leikkikalut on siis valittu oikein, joten ei kun jatkamaan leikkiä!

Laatikollinen liinavaatteita - ja tällä kertaa kuvassa se ihan oikean kokoinen iso muuttolaatikko. Koetan keksiä tänne blogiin välillä vähän innostavampiakin kuvia jatkossa.