torstai 18. huhtikuuta 2013

Luopumisprosessin käytännönjärjestelyjä

Tämä teksti on roikkunut otsikon tasolla luonnoksena melkein blogin alusta asti. Aikani on vienyt niin tehokkaasti arkisten askareiden lisäksi tavaroiden karsiminen, että luopumisprosessin analysointi on jäänyt vähälle huomiolle. Se ei onneksi ole vauhtia hidastanut, mutta jospa pieni pohdinta antaisi kuitenkin vähän lisäpontta tässä vaiheessa projektia.

Kuten ensimmäisessä kirjoituksessani mainitisin, olen löytänyt mielenkiintoisia minimalistisia blogeja, joista muutamia seuraan melko säännöllisesti. Toiset ovat lähteneet minimalismin tielle melko radikaalein ottein, eli pakkaamalla kaiken pois ja jättämällä vain sen mitä välttämättä tarvitsevat. Oma prosessini on tällaiseen lähestymistapaan verrattuna käänteinen, eli vähennän muuttolaatikollinen kerrallaan tarpeettomia tavaroita. 

"Laatikko kerrallaan"-konsepti sopii minulle paremmin monestakin syystä. Ensinnäkin minulla ei mitään paikkaa, jonne voisin viedä tavaramme laatikoihin pakattuna, ja josta voisin kuitenkin helposti noutaa ne tarpeelliseksi osoittautuvat tavarat takaisin käyttöömme. Toisekseen tällainen järjestely antaa minulle enemmän aikaa asioiden sulatteluun, mikä helpottaa luopumisprosessia varsinkin tunnetasolla melkoisesti. Ihan kiitettävää tahtia olen omasta mielestäni silti pitänyt yllä, kun ottaa huomioon minkä verran minulla on työssäkäyvänä kahden pikkulapsen äitinä aikaa käytettävissä tähän projektiin. Sitäpaitsi jo tällaisessa laatikko kerralaan järjestelyssä ongelmia syntyy siitä, että asunnossamme on koko ajan parin muuttolaatikollisen "odotuskaista" poistoon päätyviin, sillä varsinaisen luopumispäätöksen jälkeen fyysinen tavarasta eroon hankkiutuminen onkin sitten taas ihan oma prosessinsa - se käy suorastaan työstä, ja siitä minulla on tekeillä ihan oma kirjoitus.

Minulta puuttuu siis tarpeeksi aikaa ja tilaa, mutta en ole antanut sen olla esteenä. Muuttolaatikkoleikki on saanut minut valtaansa, ja oloni keventyy jokaisen tarpeettoman tavarakilon poistuessa kodistamme. Myös mieheni on ollut kiitettävästi apuna ja tukena tässä projektissa, jonka tavoite muuttolaatikollisissa mitattuna on toistaiseksi tuntematon. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti