Loppiaismietteitä

Joulun pyhät tulivat ja menivät ja veivät vanhan vuoden mennessään. Touhukkaat joulunaluspäivät, niitä seuraavat laiskat pyhät ja uusi vuosi tulevaisuudentoiveineen tekevät tästä muutamien viikkojen ajanjaksosta intensiivisen kokemuksen, jonka aikana monelle tarjoutuu hyvä hetki vilkuilla omaa elämäänsä sekä taakse että eteenpäin. Vuoden kierto on toistunut jälleen tutun kaavan mukaan, mutta mitä on tapahtunut minulle itselleni?

Olen tunnustanut joulun väriä monet vuodet. Odotus ja valmistautuminen on ehdottomasti ollut puolet huvista, ja siihen on omalla kohdallani ollut vain yksi oikea tapa toimia: paljon vaivaa, paljon koristeita, paljon ruokaa, ajatuksella tehdyt tai hankitut lahjat - vaivalla paketoidut, oikea kuusi ja paljon perinteitä. Jouluostoksilla on ollut mukava tunnelmoida etsien juuri kullekin läheiselle sopivaa lahjaa, joka todella ilahduttaisi tai olisi hyödyksi.

Toki pidän joulusta kovasti edelleen. Mutta moni asia on myös muuttunut, eikä vähiten muuttolaatikkoleikin seurauksena. Jo jouluna 2013 tunsin suurta vastenmielisyyttä turhia lahjahankintoja kohtaan. En enää päässyt joulutunnelmaan kaupoissa kiertelemällä, ja lapsia lukuun ottamatta kaikki läheiset saivat aineettomat lahjat. Kaikki kaupoissa esillä pursuileva tavarapaljous sai melkein voimaan pahoin: minne tämä kaikki oikein päätyy, ja tilalle tulee koko ajan uutta ostettavaa.

Menneen joulun alla en kaupoissa juuri edes käynyt, ja sen vähän mitä kävin, kuljin kuin sumussa. On hämmästyttävää, millainen vierauden tunne minulle on tullut kaupoissa kaikkien niiden tavaroiden keskellä, joista en halua mitään, enkä tarvitse mitään. Päällimmäinen tunne ei ole enää edes se ahdistus ylitsepursuavasta tarjonnasta, vaan lähes totaalinen ulkopuolisuuden tunne. Vähän kuin olisi lemmikkitarvike kaupassa, vaikka ei omistaisi eläintä eikä edes haaveilisin moisesta.

Lahjat kuitenkin kuuluvat kulttuuriin edelleen, enkä ole tohtinut ehdottaa niistä luopumista kokonaan. Mutta entisenlainen jännitys ja odotuksen ilo on poissa saajanakin. Mieheni kanssa olemme antaneet jo kahtena peräkkäisenä jouluna toisillemme lahjaksi lupauksen yhteisestä matkasta, eikä tällainen yllätyksetön etukäteen sovittu lahja ole tuntunut ainakaan näinä parina jouluna vielä liian tylsältä. Ja kyllä perinteistenkin joululahjojen ostaminen kohottaa omaa joulumieltä edelleen silloin, kun niiden tietää todella menevän tarpeeseen, kuten tänäkin vuonna Joulupuukeräykseen toimittamani vaate- ja lelupaketit.

Joulumieli ja sen kaltaiset asiat ovat kuitenkin yksilöllisiä kokemuksia, eikä niiden suhteen pitäisi liikaa ohjata toisia siinä, mikä olisi hyvä tapa menetellä. Omalla kohdallani olen huomannut kuitenkin, että turhempien asioiden jäädessä tekemättä, tilalle saa usein jotain tärkeämpää. Tänä jouluna se taitaa olla hyväksyminen, armollisuus itseä ja muita kohtaan. Kukaan kun ei ole täydellinen, eikä joulu tai sen paremmin elämäkään mene pelkästään siitä vielä pilalle.

Muuttolaatikkoleikin laiska bloggari toivottaa siis parempaa uutta vuotta kaikille lukijoilleen, mutta ei lupaa kuitenkaan ryhdistäytyä. Riittää kuulemma kun tekee parhaansa, ja enemmän tilausta ryhtiliikkeille on IRL-puolella. Voihan olla, että sen seuraukset näkyvät täälläkin. Tai sitten ei.