sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Arkihuolesi kaikki heitä?

Tunnustaudun jouluihmiseksi. Joulunvietto ja siihen valmistautuminen ovat aina olleet minulle tärkeitä asioita, joista todella nautin. Tänä vuonna jouluvalmistelut aiheuttivat kuitenkin aikaisempaa vähemmän päänvaivaa, koska päädyimme paristakin syystä vaihtamaan jo lähes perinteeksi muodostuneen kotijoulun lapsuudenkotini sukujouluun. Valmiin joulupöydän ääreen suuntaaminen säästi aikaa ja hermoja ainakin omassa keittiössämme, mutta tällä kertaa tuntui muukin joulunalussäätö jäävän vähemmälle. Suurin syy tähän on tulevan kodin edelleen jatkuva remontti, joka tuntuu vievän kaikki voimat, mutta kyllä stressittömämpiin jouluvalmisteluihin on myös muuttolaatikkoleikilläni ollut osuutensa.

Suhteeni tavaraan on todellakin muuttunut kuluneen vuoden aikana, mistä johtuen kiinnostukseni lahjaideoiden miettimiseen oli lähes nollassa. Koska läheiseni ovat ihan hyvin toimeentulevaa väkeä, ja vielä sen verran terveellä arvomaailmalla varustettuja etteivät mittaa omaa arvoaan saamissaan lahjoissa, tuntui koko tämä puoli joulusta melko turhalta. Näin ollen lahjaideoiden miettimiseen ja lahjojen metsästämiseen meni huomattavasti aikaisempia vuosia vähemmän aikaa ja vaivaa. Oikeastaan lahjojen suhteen tärkein panokseni tuleekin omasta mielestäni esille paketoinnissa: en yleensä käytä lainkaan valmiita joulupapereita, koristeita tai pakettikortteja, vaan askartelen paketit koristuksineen pääosin oman mielikuvitukseni ja sorminäppäryyteni turvin yhdistellen uutta, vanhaa ja kierrätettyä. 

Toki varsinaiseen lahjaankin on mukava panostaa, ja varsinkin viime vuosina olen koettanut suosia mahdollisuuksien mukaan aineettomia lahjoja. Tänä vuonna kaikki omat aikuiset sukulaiseni saivat lahjakortit Näyttelykeskus WeeGeelle, ja lisäksi sitten vielä jotain muuta pientä. Päädyimme myös mieheni kanssa siihen, että annoimme yhteisesti kummallekin lapsellemme vain yhdet lahjat, luottaen siihen että lasten lahjojen kokonaismäärä kummien ja sukulaisten toimesta olisi tänäkin vuonna aivan varmasti ylimitoitettu kohtuullistamispyynnöistä huolimatta. Oikeastaan ensimmäistä kertaa tunsin todella olevani sinut sen asian kanssa, että rakkauttani lapsiini ei mitata antamieni joululahjojen määrässä ja hinnassa. 

Todelliseen tarpeeseen antaminen kohottaa kuitenkin lahjarintamalla omaa joulumieltäni kaikkein eniten. Lasten kanssa tavaksi on muodostunut lahjoittaa heidän ikätovereilleen yhdet paketit Joulupuu -keräykseen - tämä on mielestäni konkreettinen ja mukava hyväntekeväsyyden muoto ihan jo kasvatusmielessä. Lisäksi tänä jouluna osansa saivat myös Uusi Lastensairaala, ja vielä viiyme tipassa myös Hyvä Joulumieli -keräys. Jälkimmäinen on ollut perinteinen lahjoituskohteemme, jonka päätimme korvata tänä vuonna lastensairaalalla, mutta aattopäivän uutinen keräystavoitteen merkittävästä alittumisesta sai minut kipaisemaan nettipankkiin vielä uudestaan (jätän sitten jotain turhempaa ostamatta silläkin rahalla).

Läheistemme anteliaisuuden ansiosta perheemme maallinen omaisuus toki lisääntyi tämänkin joulun myötä varmaan lähes parin muuttolaatikollisen verran - vaikka saamamme toisenlaiset lahjat vuohi ja ammatti eivät onneksi tilaa vaadikaan. Toisen laatikoista täyttää kuitenkin kaksi untuvatyynyä sekä myös esikoisemme saamat täkki ja tyyny, joten käytännössä sama määrä tiensä päähän tulleita vuodevaatteita tulee myös postumaan taloudestamme suurinpiirtein samalla oven avauksella. Toinen muuttolaatikollinen täyttyykin sitten lähinnä lasten saamista lahjoista, joista tilaavievimpiä taitavat olla legot, junarata, vaatteet sekä luistimet ja kypärä. Oikein mukavia ja tarpeellisiakin lahjoja, mutta näillekin pitäisi löytää kotoa omat paikkansa. 

Jos arkihuolet muuten juhlapyhiksi hieman hellittävätkin, niin tavaroiden laadun, määrän ja järjestelyn suhteen ei joulu taida suoda länsimaiselle keskivertokansalaiselle juurikaan helpotusta - ehkä monen kohdalla jopa päinvastoin. Paineet uuteen tarmokkaampaan karsimiskierrokseen ovat kasvaneet ainakin itselläni joulun myötä entisestään, ja lisämotivaatiota muuttolaatikkoleikin jatkamiseen koitin hakea heti Joulupäivän iltana katsomalla yle areenasta Petri Luukkaisen Tavarataivas-dokumenttielokuvan. Olen kuitenkin pohtinut karsimisprojektini myötä niin paljon omaa suhdettani tavaraan, etten voi sanoa elokuvan tuoneen juurikaan uutta pohdintoihini vaikka Luukkaisen lähestymistapa radikaaliudessaan eroaa toki muuttolaatikkoleikistäni melkoisesti. Katselukokemus oli kuitenkin mielenkiintoinen, ja voin suositella elokuvaa kaikille aiheesta kiinnostuneille. 

Joulu kaikkine lieveilmiöineen alkaa olla kohta historiaa tämän vuoden osalta, ja vuodenvaihteen lähestyessä ajatukset alkavat kääntyä jo vuoteen 2014 haaveineen ja toiveineen. Muuttolaatikkoleikin tiimoilta uusi vuosi tietää toivottavasti ainakin aktiivisempaa blogikirjoittelua ja tietenkin karsimisprojektin edistymistä. Allekirjoittaneella taitaakin olla aihetta uudenlaisiin uudenvuodenlupauksiin!






2 kommenttia:

  1. Sen joulun jälkeen, kun lapsi ei jaksanut edes avata kaikkia lahjojaan vaan piti erikseen houkutella jatkamaan, piti muuttaa toimintatapoja. Lahjoja oli pal-jon, eikä lapsi vielä osannut toivoa mitään konkreettista, mikä osaltaan lisäsi lahjavuorta. Oli helppoa ostaa kaikkea pientä kun ei mitään suurtakaan viitsinyt hankkia.

    Nyt pyrin siihen, että lapset saavat jonkun todella toivotun lahjan, ja lisäksi saavat perinteiset yöpuvut, joissa voi lojua loppuloman. Muut lahjat tulevat isovanhemmilta, ja tämä järjestely toimii hyvin. :)

    Peitot vievät totisesti tilaa näin muuttolaatikkomitalla! Onneksi ne sujahtavat kätevästi sängyn uumeniin, joten tuntuu, ettei tavaramäärä lisäänny ollenkaan, vaikka ne vievät kassissa lattialla tilaa paljon.

    VastaaPoista
  2. Vaikka lasten tavaralahjojen määrä olikin aika kohtuullinen tänä vuonna ja "pehmeät paketit" sisälsivät lähinnä tarpeellisia juttuja (joita hankittaisiin muutenkin), niin yhdessä pakettien kokonaismäärä nousi tänäkin jouluna melkoiseksi. Esikoinenkin ihmetteli ihan ääneen, että "oonko mä ollut näin kiltti?". Ja kuopukselle lahjoja oli todellakin liikaa: ensimmäisestä paketista paljastunut sählymaila ja pallo riittivät jouluiloon, ja loput paketit piti erikseen houkutella avaamaan.

    Jotenkin toivoisin tuon lahjavuoren vielä jatkossakin vähän supistuvan, mutta onneksi tässä on taas melkein vuosi aikaa hioa toimintatapoja… Jos muillakin on hyviä vinkkejä pukinkontin kohtuullistamiseen niin antajien kuin saajienkin tunteet/toiveet huomioiden, niin tervetuloa jakamaan ne täällä!

    VastaaPoista