maanantai 11. maaliskuuta 2013

Luopumisesta

Luopuminen on minulle aina vaikeaa, olipa kyse sitten tärkeästä tai tarpeettomasta, isosta tai pienestä asiasta. Joudun usein rohkaisemaan itseäni "jos katsot taaksepäin, et näe eteesi" -tyyppisillä viisauksilla, jotta uskallan tehdä valintoja ja päätöksiä ennemmin tulevaisuuteen kuin menneisyyteen nojautuen. Toinen luopumista edesauttava seikka on tiedostaa syitä, joiden takia pitää asioista kiinni. Alle olen listannut itselleni tyypillisimpiä syitä, jotka sitovat minut kiinni tavaroihini:

Tavaroiden tunnearvo on ehdottomasti yksi suurimmista syistä siihen, miksi säilytän tarpeettomia asioita vuodesta toiseen. Onhan se ihana fiilistellä kaikkia vanhoja juttuja - siitä tavasta voin tuskin päästä eroon. Mutta kun sitä fiilistelyä tulee harrastettua lähinnä siivouspäivien yhteydessä, niin onko se tavaran säilöminen oikeasti sen arvoista. Siivous viivästyy ja lopulta jää kuitenkin ahdistunut olo siitä ettei saanut taaskaan heitettyä juuri mitään pois. 

Tätä voin vielä tarvita joskus. Tai sitten en! Olen yltäkylläisyyden aikana kasvanut, mutta siitä huolimatta tulee säilöttyä yhtä ja toista tulevaisuuden varalle. Säilytin pitkälle aikuisikään asti jopa vanhoja peruskoulukirjojani kaiketi siltä varalta, että tulevat lapseni saattaisivat tarvita niitä. Onneksi sentään hävitin ne ennen kuin lapseni olivat edes syntyneet. Mutta katastrofin mahdollisuus alitajunnassaan voi perustella melkein minkä tahansa asian tarpeellisuutta. Toki monta "tarpeellista" tavaraa on pantu talteen ihan oikeasti käytännöllisistä syistä. Mutta nyt yritän muuttaa ajatteluani siihen suuntaan, että nuo "tarpeelliset" jututkin voisi myydä tai lahjoittaa jollekin, joka tarvitsee niitä nyt. Eikä ehkä joskus kuten minä.

Koska tykkään tehdä itse jos jonkinmoisia käsitöitä, askarteluja, taiteilua ja muuta näpertelyä, niin säilöön on kertynyt monenlaista sälää odottamaan inspiraatiota. Tämä onkin hankala asia karsimisen kannalta, koska toisen silmiin (esim. mieheni) tuo sälä on silkkaa roskaa, mutta todellisuudessa jokin yksittäinen juttu voi inspiroida vaikka miten hienon työn tekemiseen (mitä ei olisi ehkä koskaan syntynyt ilman juuri sitä tiettyä juttua). Inspiraatiota on hankala ennakoida tai järkeillä, ja niinpä se tekee tästä näkökulmasta luopumisen erityisen haastavaksi.  Mutta pakko minun on yrittää tässäkin asiassa tarttua itseäni niskasta kiinni, ja heivata entistä isompi osa tästä sälästä roskikseen (näillä jutuilla tuskin on paljon arvoa kenellekään muulle). Täytyy ehkä koittaa ajatella asia vaikka niin, että jos nyt joku inspiraatio jää saamatta sälän puutteen takia, niin aivan varmasti mielikuvitus kehittää tilalle jotain muuta.

En tiedä nimittäisinkö seuraavaa perustelua ekologisuudeksi, ympäristöystävällisyydeksi vai miksi, mutta se tekee luopumisesta myös vaikeaa. Koska maailma on tavaraa pullollaan, ja varsinkin roskiin heittäminen on minulle kauhistus, niin jotenkin sitä tyynnyttää maailmantuskaansa toisinaan myös säilömällä. Etten ainakaan minä olisi syytämässä nurkistani lisää tarpeetonta tavaraa maailman turuille ja toreille. Ajatuskuvio voi tuntua absurdilta, mutta kyllä se minulle on välillä täyttä totta. Ammattijärjestäjä Anne Te Velde-Luoma päästi minut tästä synnistä kuitenkin toteamalla Maria Pettersonin radio-ohjelmassa, että koska luopuminen on muutenkin tarpeeksi vaikeaa, niin ei kannata syyllistää itseään luopumisvaiheessa enää muilla asioilla. Kannattaa käydä kuuntelemassa areenassa kyseinen ohjelma Ihmishamsterit

Ehkä naurettavin perusteluistani säilyttää tarpeetonta on kuitenkin mukavuudenhalu. Luopuminen on vaikeaa ja säilyttäminen on helppoa. Tai ainakin helpompaa. Mutta se ei enää kelpaa syyksi tästä eteenpäin.

Ainakin nämä yllä kuvatut syyt sitovat minut kiinni maalliseen omaisuuteeni, ja näitä siteitä tässä nyt pitäisi sitten ryhtyä ratkomaan ja katkomaan. Jotenkin niiden tiedostaminen jo helpottaa. Aukikirjoittettuina varsinkin ne kuulostavat aika naurettavilta perusteluilta säilyttää juuri mitään. 

Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi, enkä halua asettaa luopumistavoitteitani masentavan korkealle. Tunnearvon takia tulen varmasti säilyttämään vastakin asioita - toivottavasti kuitenkin aikaisempaa vähemmän. Joitakin asioita voi olla perusteltua säilyttää myös tulevaisuuden varalta jonkin aikaa - muttei ikuisesti. Inspiraatiota odottamaan saa jäädä jatkossa vain hyvin huolella valikoitu erittäin pieni kokoelma sälää. Sen sijaan minkään säilyttäminen ei kai voi olla ekologisempaa kuin siitä luopuminen maailman kokonaistavaramäärän kannalta, joten se näkökulma pitäisi pystyä heittämään romukoppaan mukavuudenhalun seuraksi. 

Hyviä konkreettisia vinkkejä luopumistyöhön voi käydä katsomassa esimerkiksi Joona Luostarisen  minimalismi.fi -blogista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti